Suklaista Uutta Vuotta 2007

Vuoden pimeimpään aikaan on hyvä helliä makuhermojaan sveitsiläisellä suklaalla. Ostimme pari rasiaa Lindtiä eräänlaisiksi varajoululahjoiksi, mutta kun niille ei tullut käyttöä, syömme ne nyt itse.

Oikein hyvää uutta vuotta 2007 kaikille lukijoille! Lupaamme jatkaa ruokaviinikirja-raporttejamme entistä ahkerammin niin kotoa kuin matkoilta.

Koko ajan kevenee

Tänään söin kaloreiltaan niin kevyen lounaan, ettei paremmasta väliä. Oli kyllä aika mautontakin. Näinhän ei välttämättä ole aina - kyllä vähäkalorinen voi olla maukastakin. Esimerkiksi kasviskeitot ovat jumalaisia (niistä onkin valmisteilla pieni kirjoitus resepteineen päivineen).

Tällainen kevytlounas täytti kuitenkin tehtävänsä, sillä nälkä pysyi poissa kahdeksan tuntia. Olisikohan jouluisella energiatankkauksella osuutta asiaan? Oli niin sanotusti pohjia. Nyt vasta illalla seitsemän jälkeen nautimme perjantaivakiot: pihvit, broccolia, vihreää salaattia, punkkua - ja Ehon Sacherit!

Sain taannoin Wienin tuliaisina hyvältä ystävältä aidon Sacher-tortun. Se oli pakattu eleganttiin ja pröystäilemättömään puurasiaan. Aito Sacher oli Ehoon verrattuna kuivaa. Aika yllättävää. Ehkä en matkusta Wieniin. Menen Italiaan nauttimaan tiramisua.

Btw, Sacher-rasian hauska punavalkoinen nauha on nyt avaimenperänäni. Näin sitä kierrätetään! Kenellä muulla on Sacher-avaimenperä? Kysyn vaan.

Aah, vaihtelua

Ensimmäisen työpäivän kanttiinilounas oli ihanan epäjoulumainen. Leivitettynä paistettua tofua, riisiä, ja mangokastiketta. Porkkanaraaste ei varsinaisesti istu kokonaisuuteen maultaan mutta väriltään kyllä. Se oli oma valintani, ei talon tarjoke.

Huomaan pitäväni hedelmäkastikkeista. Tämä on yllättävä havainto sikäli, että inhoan raasteisiin sekoitettuja makeita aineksia, enkä pidä ananaksesta pizzoissa. Peruskoulun porkkanaraaste-rusina-raejuusto -yhdistelmä oli sietämätön. Samoin ananakset kiinankaalin kanssa. Tuollaiset viritykset saavat minut kiertämään koko salaattikaukalon kaukaa. Jo se, että salaattia ylipäätään tarjoillaan kaukaloissa, saa minut epäilemään ravintolan tarkoitusperiä. Sikalaako ne luulevat pitävänsä?

Voisiko joku ammattilainen, Polkkapossu vaikkapa, mennä kouluttamaan suurkeittiöväkeä? Kai niitä vitamiineja ja kuituja saa ruokiin uusinkin keinoin?

Noh, aiheeseen. Mangokastike tofun päällä oli erittäin tarpeellinen, koska tofu sinänsä oli marinoimattomana täysin mauton ja hajuton. Sama päti riisiin. Aterian ainoa ilo oli reippaassa soosissa ja tavallista leveämmässä porkkanaraasteessa. Ihan hyvä alku joulunjälkeiselle ruokaelämälle.

Poimintoja joulupöydästä 2

Kinkun seuraksi saimme mustaviinimarjahyytelöä. Nam. Lohi oli graavattu viskillä. Nam. Savusiika on aina niin mieluisaa. Nam. Kaiken kaikkiaan kävimme kaikki klassikot läpi. Alla kuvia kahdesta eri lohitarjoilusta.

Lisäksi tutustuimme hirviö- eli Lordi-torttuihin, jotka saivat nimensä rujon ulkomuotonsa takia. Maistuivat kuitenkin hyviltä.

Poimintoja joulupöydästä 1

Muiden hoteissa vietetty joulu ei anna mahdollisuutta omien reseptien esittelyyn, mutta joulupöytien tunnelmia voin välittää. Tässä ensin erään joulunalusvisiitin tarjoilua. Meitä varten oli tehty tiramisu talon tapaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin hiprakassa jälkiruoasta! Di Saronno -amareton lisäksi tiramisuun oli laitettu konjakkia. Kun tuollaista vetää aamiaista seuraavaksi ateriaksi, niin päähänhän se käy.

Mukana myös kuva kahvihetken miljööstä, joka on yksityiskoti vaikka kävisi talomuseosta.

Joulua!

Toivotamme kaikille lukijoille leppoisaa ja maukasta joulua!

t rinsu ja sen mies

Sitruuna-klubi

Tämä Sitruuna-klubi, jonka mainitsin Ilmatar-jutun yhteydessä, ansaitsee hieman taustoitusta. Se ei nimittäin oikeasti ole mikään klubi vaan kolmen naisen vapaamuotoinen yhteenliittymä. Tapaamisia on noin kaksi per vuosi. Yleensä syödään ja hieman kyllä juodaankin. Painopiste on kokemusten laadussa. Rahanmeno onkin tämän laatuvaatimuksen myötä ollut viime aikojen tapaamisissa sen verran mittavaa, että ensi kerralla kokkaamme itse. Luultavasti elämykset eivät yllä totutulle gourmet-tasolle.

Sitruuna tuli porukan nimeksi siksi, että olemme kaikki niin happamia ;-) Tai sitten emme. Kunhan pahennamme maailmaa :-)

Illallisraportti 2/2

Teimme taannoisen illallisen lihan uunissa. Huoneenlämpöiseen ulkofileeseen hierottiin mausteita (suola, mustapippuri, rosmariini, timjami) ja se maustui reilun tunnin. Sitten liha ruskistettiin pannulla, ennen kuin siihen tökättiin paistomittari. Uunissa oli lämpöä 120 astetta. Kypsennykseen meni alle tunti. Erittäin mehevä joskin myös aika mieto lopputulos.

Jo aiemmin olimme aloittaneet kastikkeen teon. Ohje ei jostain syystä toiminut täydellisesti, joskin meillä oli myös hieman liian vähän punaviiniä käytössämme. Lisäksi lihaliememme oli kuutiosta, mikä ei selvästikään tuottanut tarpeeksi makua. Kastike jäi vaisunväriseksi ja ohueksi. Joka tapauksessa prosessi oli pitkällinen ja keitonaikaiset tuoksut ihania. Ehkä joku muu haluaa kokeilla, mitä ohjeella saa aikaiseksi.

Punaviinikastike

• punaviiniä


• lihalientä tai tummaa peruskastiketta


• 300 g liemijuureksia: sipuli, selleri, porkkana, palsternakka


• 1 maustekimppu *)


• 1 rkl sokeria


• 0,25 dl punaviinietikkaa


• (1 rkl maizenaa)

*) 1-2 laakerinlehteä, muutama oksa persiljaa ja timjamia, teelusikalliset musta- ja valkopippuria

Liemijuurekset kuoritaan kuutioidaan. Ne paahdetaan kuiviltaan kuumassa kasarissa, kunnes ne jo lähes mustuvat (tässä me luistimme: juurekset jäivät liian vaaleiksi, mikä vaikutti lopulliseen makuun). Lisää sitten sokeri ja anna ruskistua. Lisää etikka ja anna kiehahtaa kuivaksi. Lisää sitten punaviini, maustekimppu ja lihaliemi tai peruskastike. Anna kiehua, kunnes jäljellä on noin 5 dl. Suurusta vesitilkkaan sekoitetulla maizenalla, jos on tarpeen (oli!). Anna kiehua vielä hetki ja mausta suolalla. Siivilöi.

Kastiketta tuli sen verran yli tarpeen, että pakastimme sitä. Ensi käyttökerralla suurustamme sitä hieman lisää, katsotaan sakeneeko.

Kuten kuvista näkee, mausteet on kätevä laittaa pieneen siivilään, jolla ne nousevat helposti ylös kastikkeesta. Siivilöinti ei sitten ole niin tarpeen.

Illallisraportti 1/2

Viikko sitten lauantaina vietimme mukavan illan vanhojen (siis pitkäaikaisten, ei ikäloppujen :-) ystävien kera. Jos firman pikkujoulut eivät olisi sattuneet edelliseen iltaan, olisin värkännyt hauki-lohipateen kylmäksi alkupalaksi. Nyt ruokalajien määrä jäi kolmeen - shamppanjalla höystetty hernesosekeitto, uunissa kypsennetty naudan ulkofile + bataattisose, ja kotitekoinen tiramisu. Tässä ensin juttua keitonteosta, muut ruoat seuraavat myöhemmin.

Hiltusen ja Nyströmin ruokaviinikirjassa Kokki ja viinikauppias Ranskassa (Tammi 2004) esitellään monia kokeilemisen arvoisia ruokia. Sieltä löytyi myös tämä hernesosekeitto, joka tehdään tuoreista tai pakastetuista herneistä. Ja se oli kuulkaa hyvää! Aivan ainutlaatuista.

Shamppanjalla höystetty hernesosekeitto (crème ninon)

• 400 g pakasteherneitä


• 5 dl kanalientä


• 1 salottisipuli


• 20 g voita


• 1 rkl vehnäjauhoja


• 1 dl shamppanjaa tai kuohuviiniä


• 1 dl kuohukermaa


• 1 laakerinlehti


• suolaa


• valkopippuria

Kuori ja pilko salottisipuli. Kuumenna kasari ja sulata voi. Kuullota salottisilppua hetki. Lisää sitten jauhot ja anna kypsyä hetki. Sekoittele välillä. Lisää sitten kanaliemi ja laakerinlehti ja sekoita kunnolla. Anna kiehua noin 10 minuuttia, kunnes lisäät herneet. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia ja soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Siivilöi keitto tiheän siivilän läpi kasariin. Mausta suolalla ja pippurilla. Vatkaa sitten kerma löysäksi vaahdoksi. Kiehauta keitto ja siirrä tarjoilukulhoon. Juuri ennen annostelua lisää keittoon kermavaahto ja lorauta kuohujuoma päälle. Sekoita varovasti kauhalla ja tarjoile heti.

Tämän kanssa juotiin tietysti samaa kuohuviiniä, jota laitettiin keittoonkin: Monmousseau. Kyseessä on crémant de Loire, monille tuntematon herkku, jota kannattaa varsinkin uudenvuodenaattona suosia. Crémantteja valmistetaan useilla eri viinialueilla, ja ne ovat usein miltei yhtä hyviä kuin shamppanja ja peittoavat monet muut kuohuviinit mennen tullen. (No, cavoissa on kyllä joitakin tosi hyviä...)

Aika oireellista on, ettei suomenkielinen Wikipedia tunne crémanttia lainkaan mutta saksankielinen kyllä. Hehän ovat maantieteellisesti samalla korkeudella :-) Saattaa johtua myös saksalaisten hinta-laatu-tietoisuudesta. Tai sikäläisten wikintekijöiden harrastuneisuudesta.

Marskin kana janotti

Kuluneellakin viikolla olin workshopissa, jossa lounastettiin tämännäköistä ruokaa.













Hotelli Marskin lounaalla tarjottu kana-annos oli maistuva joskin aika rajun suolainen. Alkupalana ollut graavilohi taas ei ollut kovin suolaista vaan oikein hyvää ja mielenkiintoista, jotenkin erilaista.

Usein koko päivän kokouksissa tarjotaan välipalana hedelmiä, mikä on hyvä käytäntö. Marskin vadit olivat raikkaita ja tasapainottivat päivää. Teetä tuli juotua liian kanssa tuonakin työpäivänä, mutta nythän se vähenee, kun lääkäri sen pari päivää sitten kielsi. Aiemmin kiellettyjä ovat kahvi, suklaa, shamppanja, vahvat mausteet... Ja tuoremehut, rasvaiset ruoat ja muu sellainen, jota kulinaristin kitaan niin mielellään menisi. Ja meneekin.

Lounas Lönkan Linnassa

Viime viikolla söin yhdessä hotelli Linnan ravintoloista kokouslounaan. Mureaa ja maistuvaa lammasta pääruokana, alkuruokaa en enää muista. Arvosana sellaista kasia tai vähän alle.

Linnan pari vuotta sitten uusittu miljöö oli minulle ennestään tuntematon. Koko talo henkii ei-kaupunkimaista linnatunnelmaa, joka ällistyttää aika lailla, kun ensimmäisen kerran astuu kadulta sisään. Varsinkin ylemmissä kerroksissa tunnelma on parhaimmillaan.

En vieläkään oikein sisäistä, että meluisalla Lönkalla on sellainen paikka. Sinne pitää päästä toistekin. Onnistunee, koska Linnaa käytetään monesti koko päivän workshoppeihin. Ja niitähän riittää...

Mikä viikko

Nyt onkin ollut kiireinen (ruoka)viikko. Tässä tarinoiden alkupalaksi Stockalla Temp-ravintolassa nautittu chili-bataattikeitto. Hauska suuri kuppi.

Viikon kuluessa olemme myös tehneet seuraavat asiat:
1. myyneet oman kotimme ennätyshinnalla ja nopeammin kuin arvasimmekaan
2. löytäneet uuden vuokrakodin, aika nopeasti kävi tämäkin

No, noita tapahtumia onkin vain kaksi. Ehkä ei ollutkaan niin kiireistä :-)

Uusi työnjako

Jostain syystä työnjako ruoka-asioissa on viime aikoina mennyt sellaiseksi, että mies kokkaa ja minä kirjoitan. Käsillä tekeminen tuntuu olevan hyvää vaihtelua Excelin ja PowerPointin vakikäyttäjälle. Usein en saa edes avustaa, koska keittiökokonaisuuden hallinta on miehelle on ilmeisen mieluisaa.

Tämä ilmiö näkyy myös siinä, että mies haluaa tehdä kahvin oikeaoppisesti pienellä espressokeittimellä. Uskon että syntynyttä hyvää makua höystää nimenomaan tämä toinenkin syy - käsityön ilo. Laitteiden kanssa ropaaminen vie tosin tilaa, joten isompi keittiö olisi tarpeen. Nykyisessä törmäämme helposti toisiimme, koska kyseessä ei ole varsinainen keittiöhuone vaan olohuoneen ja ruokailutilan jatkeena oleva käytävä. Jääkaapin ja hellan väliin on jätetty noin puolitoista metriä (korkeintaan).

Tapanamme onkin aina varoittaa, kun lähdemme ohittamaan toista kesken kriittisten kokkausvaiheiden. "Menen nyt tästä takaa ohi."

Uusi aluevaltaus

Eilen teimme elämämme ensimmäisen kotipizzan. Siis oikeasti. Emme tee lainkaan tämäntyyppisiä populaariruokia. Tästä saa ajatella ihan mitä haluaa :-)

Pohjaan käytettiin valmista Kungsörnen-"jauhetta" (lisää vain vesi). Päälle laitettiin ensin pannulla haudutettu sipuli-tomaatti-pippuri-oregano-sekoitus, sitten lisättiin tonnikalaa, jokirapuja ja mozzarellaa. Uunin lämpötila oli 250 astetta.

Kyllä sitä söi ennen kuin selkäänsä otti, mutta pizzerioiden kuumissa uuneissa syntyy parempaa makua. Puhumattakaan italialaisista alkuperäisversioista.

Kirjava keittiö

Eilinen ilta sujui harvinaisen rennosti ja leppoisasti. Illallinen koostui kyllä aikamoisesta kirjosta. Oli intialaista ruokaa, kuubalaista rommia, ananassorbetit, camparia, jopa limoncelloa... Ja ylikansallista suklaata italialaisen espresson kera. Ei kovin tyylipuhdasta :-) Yhdistävänä lankana olivat minttu alkudrinkeissä ja kahvin kanssa nautituissa suklaissa ja makeus alkudrinkeissä, ananassorbetissa, limoncellossa, suklaassa, ja kahvissa.

Aloitimme lännestä. Ystävät toivat tullessaan valkeaa rommia, minttua, kuplavettä ja limejä. Sokeria löytyi meiltä. Mojitot syntyivät seuraavasti:

Tuoretta minttua murskataan ja laitetaan puolikkaan limen mehun kanssa korkeaan lasiin. Teelusikallinen sokeria lisätään, sen perään 5 cl valkeaa rommia ja pari jääpalaa. Mineraalivettä hulautetaan päälle, ehkä myös mintunoksa koeristeeksi. - Ohje on lasinalusesta, jonka alkuperää en tiedä.

Makea drinksu toimi hyvin erittäin itäisen kanaruokamme kanssa, vaikka oluttakin oli ruokajuomaksi varattu. Keralalainen (ei kuitenkaan keravalainen :-) kanacurry ja sitruunariisi olivat tavanomaistakin tulisempia, koska käytimme riisiin omia minikokoisia superchilejämme kaupasta saatavien pidempien ja miedompien palkojen sijaan.

Ilman currylehtiä näitä ruokia ei kannata tehdä, muita ainesosia sen sijaan voi hieman soveltaa. Teimme esimerkiksi sitruunariisin ilman linssejä. Sinapinsiemenet antoivat hauskan pilkukkaan ulkonäön, jota mustat linssit olisivat varmaankin lisänneet. No, ensi kerralla.

Ruokaohjeet ovat kirjasta Intialainen keittiö, jonka on tehnyt Manju Malhi ja suomeksi julkaissut Gummerus 2005. Ohjeen seassa sulkumerkeissä omia huomioitamme.

Keralalainen kanacurry
4 annosta

• 4 pilkottua vihreää chiliä


• 1/2 tl kurkumaa


• 1/4 tl jauhettua korianteria


• 1/4 tl jauhettua kanelia


• 1 tl kuorittua ja hienoksi raastettua tuoretta inkivääriä


• 4 pilkottua valkosipulinkynttä


• 1/4 tl suolaa


• 4 rkl maapähkinäöljyä


• 5-6 currylehteä


• 2-4 kokonaista mausteneilikkaa


• 1 iso salaattisipuli ohuina suikaleina


• 1 kg nahattomia broilerin koipireisipaloja


• 2 dl kookosmaitoa


• 2 pitkittäin halkaistua vihreää chiliä

(Paloittele kanankoivet kukin kolmeen osaan.) Yhdistä chili, kurkuma, korianteri, kaneli, inkivääri, valkosipuli, suola ja 1 rkl öljyä sekä 2rkl kylmää vettä ja hienonna tehosekoittimessa tai huhmaressa karkeaksi tahnaksi. Kuumenna loput öljystä paksupohjaisessa pannussa. (Meillä käytettiin isoa pataa.) Lisää currylehdet, neilikat ja sipuli ja kuullota keskilämmöllä 3 minuuttia. Lisää maustetahna ja paista hetki. (Ah mitkä aromit!)

Pistele broilerinpalat haarukalla, lisää ne pannuun ja paista keskilämmöllä 10 minuuttia. Huuhdo mausteiden rippeet tehosekoittimesta tai huhmaresta 2 dl:llä kylmää vettä ja yhdistä neste kookosmaitoon. Kaada nesteseos broilerinpaloille ja sekoita hyvin. Hauduta ruokaa kannen alla 15 minuuttia tai kunnes broileri on kypsää. (Meillä annettiin hautua pitkään eli vajaa puoli tuntia matalalla lämmöllä.) Koristele chilillä ja tarjoa kuumana esim sitruunariisin kanssa.

Sitruunariisi
2-3 annosta (todellisuudessa 5 annosta!)

• 200 g valkoista basmatiriisiä


• 1 tl kuorittuja halkaistuja mustia linssejä (urad dal)


• 1 rkl maapähkinä- tai kasviöljyä


• 1/2 tl ruskeita tai mustia sinapinsiemeniä


• 2 keskikokoista kuivattua punaista chiliä


• 5-6 currylehteä


• 1/4 tl suolaa


• 1/4 tl kurkumaa


• 1 rkl sitruunamehua

Huuhdo riisiä siivilässä kylmässä juoksevassa vedessä vähintään 1/2 minuuttia. Poista linssien joukosta mahdolliset pikkukivet (what the heck?!). Kuumenna öljy paksupohjaisessa pannussa ja lisää sinapinsiemenet. (Tavallinen tuhtipohjainen kattila käy.) Kun ne alkavat rätistä ja naksahdella, lisää linssit, chili, currylehdet, suola ja kurkuma ja hämmennä hetken aikaa. Lisää riisi ja sekoita hyvin. Kaada joukkoon 1/2 l kiehuvaa vettä, peitä tiivisti kannella ja hauduta 5 minuuttia. Lisää sitruunamehu. Hauduta vielä kannen alla 8 minuuttia tai kunnes vesi on kokonaan imeytynyt riisiin. Tarjoa kuumana.

Jälkiruokana oli ananassorbettia a la Pirkka! Aika isoja annoksia nämä sorbetilla täytetyt ananaksenkuoret ovat, mutta tulisen ruoan jälkeen ne olivat aika passelit. Niiden jälkeen nautittiin vielä suklaata, kahvia ja limoncelloa. Camparit juotiin nurinkurisesti aivan viimeiseksi, tosin niiden keventävä ja vatsaa rauhoittava vaikutus tuli hyvin esiin.

P.S. Mikään muu keittokirja ei ole niin roiskeissa kuin tämä intialainen.

Blogikriisi, tilitystä

Olen hieman lannistunut tämän blogin suhteen. Muihin ruokablogeihin verrattuna tässä on todella vähän reseptejä. Ei tämän nimi olekaan mikään Rinsun reseptit, joten sikäli linja on perusteltu. Tässähän on koko ajan ajatuksena kirjoittaa ruoasta kulttuurisena ilmiönä ja laittaa sekaan muutama julkaisemisen arvoinen resepti. Ikään kuin mausteeksi.

Lisäksi olen huomannut, etteivät muutkaan ruokabloggaajat joka päivä kokkaa, ainakaan mitään vallankumouksellista. On tietysti mykistäviä poikkeuksiakin, sellaisia kuten Pastanjauhantaa, jotka saavat näyttävää jälkeä aiheesta kuin aiheesta.

Ehkä olenkin pettynyt siihen, miten harvoin nykyään ehdin laittamaan ruokaa. Tätä onneksi kompensoi se, että syön aika usein ulkona ja saan kirjoittaa ravintola-arvosteluja. Kaikki niistä eivät ole olleet niin silmittömän ylistäviä kuin Ilmatar- ja Yume-jutut ;-) Mutta koska en ole a) ravintola-alalla enkä b) kovin analyyttis-nirso, saan aikaiseksi enimmäkseen kehuja. Piikit yritän kätkeä rivien väliin... Lähiaikoina tänne ilmaantuvassa Tillikka-arviossa on nimittäin niitäkin.

Tilanne on kuitenkin heti samantien paranemassa. Teemme tänään intialaisen illallisen sukulais-ystäville (erityinen ystävälaji :-) Lauantaina taas kokataan 3-4 ruokalajia toisille ystäville. Perjantaina olen pikkujouluissa, joten ehkä niistäkin irtoaa jokin ruoka-anekdootti. Jo huomenna on siis luvassa kuvallisia reseptejä.

Keskitien viinin viemä

Viime viikolla alkanut Viinin viemää oli tietysti katsastettava. Se ei sisältänyt suuria yllätyksiä. Enemmänkin se oli matkailumainos.

Toki ohjelmassa kerrottiin aiheena olleiden chianti-viinien valmistuksesta ja kuuluisimmista valmistajista, mutta miksi kukaan ajaisi Toskanaan asti juomaan samoja Antinori-viinejä, joita saa Suomen Alkosta? Paljon kiinnostavampaa olisi ollut kuulla pienten tuottajien tekemisistä.

No, kyseessä onkin eräänlainen johdanto viineihin perussuomalaisille, joita kannustetaan viinien pariin juontaja-Jaakon maanläheisen esimerkin avulla. Näin ollen ohjelma aloittaa perusteista. Antinorit, Ricasolit ja muut vanhat aatelissuvut ovat pitäneet viininviljelyä yllä satoja vuosia, ja nimenomaan Antinorit mullistivat chianti-viinit 1960-luvulla. Sikäli perusteltua antaa heille noin paljon aikaa.

Katson ohjelman jatkossakin, ja nimenomaan maisemien takia!

En omista ravintoloita...

...enkä ole kenellekään omistajalle sukuakaan. En myöskään kokeille tai sommeliereille.

Halusin sanoa tämän siksi, että ravintolakehujani saatetaan luulla asianosaisten kirjoittamiksi. Minä kehun ihan silkasta ilosta silloin, kun on syytä.