keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006

Lämmin ja ruokaisa salaatti

Rosmariini ja Pippurimylly pohtivat salaatinteon vaikeutta. Vihreä salaatti on toki helppo, mutta ne muut, ne ruokaisammat... Olen samaa mieltä heidän kanssaan. Tästä syystä meillä on usein vain vihreää salaattia - mielikuvitus ja energia eivät yksinkertaisesti riitä loihtimaan mitään yhtäkkisen upeaa varsinkaan arkisin.

Päätimme korjata tilanteen ja ostimme keittokirjan nimeltä Kunnon salaatti! (Schildts 2005). Ruotsalaisen Karolina Sparringin ohjeet ovat ilmeisen hyviä monenkin mielestä, sillä hän pitää Tukholmassa menestyvää salaattiravintolaa.

Kokeilimme viime perjantaina yhtä ohjetta ja hyvää oli. Laitan sen jakoon tähän:

Maalaisperunasalaatti grillattujen vihannesten, kapriksen ja rucolan kera

    15 keskikokoista perunaa
    1 kesäkurpitsa
    1 punainen paprika
    2 punasipulia
    valkosipulia
    rosmariinia
    oliiviöljyä, suolahiutaleita

    1 nippu rucolaa kahtia leikattuna
    2 rkl kaprista
    minttuista yrttiöljyä
    (parmesaania tai fetaa)

Keitä perunat pehmeiksi suolatussa vedessä. Grillaa rosmariinilla, oliiviöljyllä ja makusuolalla maustettuja vihanneksia 225-asteisessa uunissa, kunnes ne ovat saaneet hyvän värin. Sekoita kaikki ainekset yhteen perunoiden ollessa vielä lämpimiä. Ripottele halutessasi päälle parmesaania tai fetaa.

maanantaina, toukokuuta 29, 2006

Strindbergillä

Espan Strindberg ei kuulu tavanomaisiin pistäytymispaikkoihimme. Toisen kerroksen baarimiljöö on tosin kiva, niillä sohvilla istuisi pitkään. Viime lauantaina kuitenkin kävimme ravintolan puolella nauttimassa lounaan hyvän ystävän seurassa.

Pöytäämme tilattiin kaksi vuohenjuustosalaattia ja yksi parsa-jättikatkarapu-yhdistelmä sekä vadelmasorbettia ja espressojäätelöä.

Ruoka oli kaikin puolin hyvää, ja tarjoilija auttoi viinivalinnassa asiantuntevasti. Ainoa mikä hieman kakistuttaa on hinta. En viitsi edes ajatella, paljonko meni. Kääk.

No, Nokan jälkeen kaikki on ikään kuin halpaa.

sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Nokka kohti kesää

Nokka on Helsingin kaunein ravintola. Korkean tilan punatiiliseinät luovat oivan tunnelman, ja kesäisin ikkunoista lankeava pohjoinen valo on todella kaunis. Lasiseinän takana oleva keittiö tuo elämää muutoin rauhalliseen miljööseen.

Nautimme keskiviikkona Nokka kohti kesää -menun viinipaketteineen. Ajoittain ateria lähenteli ruokaekstaasia. Varsinkin viineissä oli sellaista estetiikkaa, etten ihan heti muista vastaavaa (noh, Chez Dominique on kyllä ylittämätön, ja Torni laittaa Nokalle hyvin kampoihin).

Tässä menu:

    Parsaa, kirnuvoivaahtokastiketta ja hiillostettua merikrottia
    Paahdettua sallalaista poron sisäfileetä ja tummaa korvasienikastiketta
    Kotimainen juusto "Lentävä Lehmä" -juustopuodista
    Vadelmalla maustettu manteli-clafoutis ja tummaa vaniljakastiketta
    Pieni muscatviinisorbet ja raparperikeittoa

Menu on ilmeisimmin syntynyt viinivetoisesti, sillä näihin ruokiin suositellut viinit ovat kaikki samalta valmistajalta. Dopff & Irion sai siis tuotteensa esiin komeasti, sillä menun takakannessa on jopa heidän Muscatinsa mainos. Tätä muscatia oli käytetty sorbetin tekoon ja sitä myös kaadettiin annoksen päälle.

Tarjoilija esitteli ruoat ja viinit, minkä jälkeen iskimme aikamoisella innolla niiden kimppuun. Tästä syystä en muistanut kuvata kuin käsinkirnutulla voilla päällystetyt leivät, jälkiruoan ja seuralaiseni kahvin, valitettavasti. Ylipäätään kamerakännyn esiinkaivaminen tuossa miljöössä tuntui brutaalilta.

Parasta Nokassa on lähiruoan korostus. Ravintola käyttää kotimaisia, huolella tuotettuja raaka-aineita. He jopa myöntävät VIP-sertifikaatteja alihankkijoilleen - Very Important Producer siis.



lauantaina, toukokuuta 27, 2006

Luksusta, luksusta!

Aikamoinen ruokaviikko. Keskiviikkona Nokassa. Perjantaina uusia reseptejä kotona. Tänään lounas Strindbergillä.

Unohdin valitettavasti kuvata useimmat annokset. Raportoin niistä kyllä muutoin, kunhan tokenen.

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

Kesää odotellessa

Yleensä jälkiruokarahjat ovat kermalla pehmennettyjä ja makeita. Meidän rahka on erilainen.

Pasin marjarahka

    noin 200 g rahkaa
    puoli litraa mieleisiä marjoja
    maitoa sen verran, että rahka notkistuu
    kaksi teelusikallista vanilliinisokeria

Sekoita kaikki ainekset. Pari marjaa kannattaa murskata, jos haluaa rahkasta muunväristä kuin valkoista.

Viime päivinä olemme sekoittaneet rahkaan siivutettuja tuoreita mansikoita. Emme suostu ostamaan espanjalaisia, koska olemme huolissamme niin sikäläisen työvoiman oloista kuin viljelymenetelmistä. Belgialainen mansikka on ollut valintamme.

lauantaina, toukokuuta 20, 2006

Illalla kuohuu?

Vapusta jääneet kuohuviinit ovat jääkaapissa. Jos Lordi menee tänään Euroviisuissa kymmenen parhaan joukkoon, avaamme pullon ja vietämme riehakkaan loppuillan.

tiistaina, toukokuuta 16, 2006

Rooibos on kummallista

Vihreästä teestä palasin mustaan teehen. Nyt haen vaihtelua rooibos-juomasta.
Kun ensimmäisen kerran join sitä, en osannut varautua sen olevan niin erilaista. Siis oikeasti erilaista. Elimistöni reagoi uuteen stimulanttiin aika vahvasti. Tunsin huimausta, ja olin hieman pihalla.

Vai että terveysjuoma? Nyt toisella maistelukerralla uskoisin selviäväni vähemmällä. Toivon, että virkistyn enkä pöpperöidy.

maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Wasabihöyryissä

Tokyo-kanista ostetut wasabimaustetut herneet humahtivat kitaan hetkessä. Kaksi pussia meni viikonloppuna. En ehtinyt edes ottaa kuvaa niiden kääreestä kuvitukseksi.

perjantaina, toukokuuta 12, 2006

Ankeita aterioita 4: Neukkuajan ruokapula

1970-luvun lopulla vierailimme koko perhe neuvosto-Tallinnassa. Eestissä oli ruokapula, ja se näkyi myös Viru-hotellin keittiössä. Kolmen ruokalajin ateriaa oli höystetty runsain vehnäjauhokastikkein, joissa sattumat olivat harvassa. Jälkiruoaksi oli aina jokin vanuva kiisseli, minkävärinen milloinkin.

Illallinen oli yhtä tuskaa. Koko komeus vielä tarjoiltiin äärimmäisen muodollisesti pitkiin valkoliinaisiin pöytiin, joissa koko seuramatkaporukka oli yhdessä. Se oli teini-ikäisen helvetti.

Oman säväyksensä aterioihin ja koko matkaan antoi se, ettemme saaneet puhua avoimesti eestiläisen tuttavaperheemme asioista. He olisivat saattaneet joutua vaikeuksiin. Länsimaalaisten kanssa ei saanut veljeillä. Edes hotellihuoneissa meidän ei sopinut puhua, saati sitten ravintolassa, jossa tärkätyt tarjoilijat hiippailevat yhtenään selän takana tarjottimineen.

Ainoa hyvä elämys hotellin kulinaarisessa tarjonnassa olivat aamiaispöydän viiriäisen munat, joita en ollut koskaan ennen syönyt. Ruokakaupoissa sen sijaan ällistelimme sianpäitä, jotka lepäsivät jäähdyttämättömillä tiskeillä. Juuri muuta lihaa ei esillä ollut.

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Ankeita aterioita 3: Uiva kalawokki

Työpaikkani lähin lounasravintola on kehno. Enkä nyt tarkoita tätä missään niuhogourmetmielessä. Paikan hinta-laatu-suhde on yksinkertaisesti luokaton. Kyseisen kansainvälisen ruokalaketjun muut toimipaikat ovat olleet tasoltaan kohtuullisia, mutta täällä ei voi koskaan tietää, millainen elämys on edessä.

Valitsin taannoin kalawokin. Se oli kammottavin sössö, mistä olen maksanut. Maustesekoitus oli omituinen, osa kalasta oli raakaa ja ateria ui laihassa liemessä. Wokille tyypillisestä rapeudesta ei ollut tietoakaan.

Useimmiten syönkin viereisestä, kuitenkin saman ketjun omistamasta kahvilasta saatavia isoja täytettyjä patonkeja lounaaksi. Niihin voi luottaa.

maanantaina, toukokuuta 08, 2006

Ankeita aterioita 2: Mausteeton makumaailma

Muutama vuosi sitten vierailimme perheessä, jossa oli kaksi lasta. Ei siinä mitään, on niitä lapsia ennenkin nähty, mutta tässä perheessä oli lasten ilmaannuttua hylätty mausteet. Kokonaan.

Meille pitkämatkalaisille tarjoiltiin illallinen, eli saimme syödäksemme samasta padasta kuin muutkin. Emäntä ilmoitti iloisena, että ruoka saattaa olla erikoinen kokemus, sillä he eivät lasten takia käytä lainkaan mausteita. Eivät edes suolaa. Ne eivät ole hyväksi lasten ruoansulatukselle. Suola on muutoinkin epäterveellistä. Ja iloinen nauru päälle.

Oli kieltämättä aika mieleenpainuvaa.

lauantaina, toukokuuta 06, 2006

Ankeita aterioita 1: Bukarestin kana ja Kiovan texmex

Kiersin vajaa kymmenen vuotta sitten Itä- ja Keski-Eurooppaa parin viikon ajan. Matkan puolivälissä olin pari päivää Bukarestissa.

Viimeisenä päivänä ennen illan lentoa Ukrainaan kävimme erään mainostoimistojohtajan kanssa lounaalla hänen suosikkilounaspaikassaan. Otimme pomoni kanssa kanaa, jotenkin se tuntui suhteellisen turvalliselta. Lisäksi olimme muistaakseni joutuneet syömään aika raskaasti aiempina päivinä - Itä-Eurooppahan on tuhdin keittiön aluetta.

Puolivälissä kana-ateriaa katsahdin annostani. Liha jota leikkasin oli sisältä raakaa! Punaista! Veitsi ja haarukka kalahtivat pöytään, ja tönin pomoa kylkeen. Hän tarkisti oman kanansa - havainnot olivat samansuuntaisia. Kapitalismin lisäksi - tai siis osana sitä - Romaniassa taidettiin vasta harjoitella kaupallista ravintolanpitoakin. Kypsentäminen ei ilmeisesti kuulunut vielä keskeisiin kompetensseihin.

Lounasisäntämme jatkoi innokasta keskusteluaan, emmekä maininneet asiasta. Palaverin päätyttyä pohdimme kohtaloamme. Vatsatauti! Salmonella! Punatauti! Ajattelin, että joutuisin sairaalaan ja karanteeniin, ellen jopa kuolisi. Eikä edes kotona vaan kaukaisessa Ukrainassa.

Noh, paniikki oli hätiköityä, mutta kauhulle oli syitäkin. Ensinnäkin olimme menossa maahan, joka oli oikeasti aika huonossa jamassa. Toisekseen, saapuisimme hotellille keskellä yötä, jolloin ei ainakaan saisi asiantuntevaa, englantia puhuvaa tohtoria luokseen diagnosoimaan salmonellaa. Siis koko seurue kuolisi karanteenissa kiovalaisessa hotellissa!

Yllättävää kyllä, ainoa apu jota tarvitsin oli Imodium-lääke. Se stoppasi itse asiassa koko systeemini, joten Ukrainastakin selvittiin. Itse asiassa söin Kiovassa yhden elämäni makoisimmista texmex-aterioista! Kyllä. Ukraina yllätti.

P.S. Ne kaksi muuta hyvää texmex-kokemusta ovat Dallasista ja Helsinginkadun Marionetista.

torstaina, toukokuuta 04, 2006

Uusi muistelusarja alkaa

Maaliskuussa muistelin tässä blogissa unohtumattomia illallisia. Pian alkaa uusi sarja - Ankeita aterioita.

Tulevana viikonloppuna kerron 1997 Bukarestissa syödystä kanalounaasta, jossa piili yllätys.

maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Mustaa teetä vaihteeksi

Olen pitkään riemuinnut vihreän teen olemassaolosta. Niinpä onkin ollut virkistävää nauttia oikein mustaa intialaista teetä pitkän vihreän kauden jälkeen. Tanniinit hivelevät ikeniä, ja mukista näkee, onko juomaa vai ei.

Teestä puheenollen, yksi mieluisimpia teemuistoja vie mielen Britanniaan.

Olin takavuosina Etelä-Englannissa työmatkalla ja yövyin suhteellisen tavanomaisessa muka-vanhassa muka-hienossa residenssissä Camberleyn kaupungissa. Ystäväni Kati tuli morjenstamaan minua hotellille, ja tilasimme pannun teetä hotellin ravintolan salongissa.

Ah. En tiedä, mitä britit teehensä laittavat, mutta miten se olikin maistuvaa. Ilmeisesti sokeria lisätään jo haudutusvaiheessa. Joka tapauksessa tanniinit eivät tuntuneet lainkaan, mutta rikas maku juomassa oli.

Kyllä kannu tietysti maksoikin: kahdeksan puntaa muistaakseni. Toisaalta sitä sitten riittikin koko tapaamisen ajaksi. Ja miljöö oli miellyttävä: suurikuvioiset tapetit, suurikuvioinen sohva, kullalla silattuja yksityiskohtia, huomaavaista palvelua lukuisin please-sanoin höystettynä. Umpienglantilaista.