Madras-curry maistui

Teimme sunnuntaina slow food -hengessä tukuisaa lihapataa, jonka ohjeen saimme Sorsanpaistajalta. Naudanlapaa ja paljon mausteita. Suosittelen kaikille lihansyöjille. Tosin chilin määrää aiomme lisätä, sehän lienee meille tyypillistä.

Ilmatar-illallisen kuvat

Kuvat on valitettavan sameita, mutta laitan ne silti esille, jotta ruokien esillepanon estetiikka tulee selväksi.

Ilmatar

No niin. Otetaanpas eilinen Ilmatar-visiitti tarkempaan käsittelyyn.

Meitä oli kolmen naisen ryhmä, ja otimme kaikki yllätysmenun viineineen. Kuten edellisen viestin kommenttiosiossa jo sanoin, saimme viisi ruokaa ja kuhunkin sopivan viinin. En tietenkään saanut kaikkia detaljeja ylös, mutta periaatteessa ateria eteni seuraavasti:

1. haukea ja mätiä sisältänyt pikkupala ja Cloudy Bay 2004 Uudesta Seelannista
2. jokirapukeitto, jokirapuravioli ja puolikuiva Gewürztraminer Alsassista (Östertag)
3. hirvihöystöä ja poreen ulkofilettä ja Sagrantino di Montefalco 1999 (osuuskunta Colpetrone Umbriassa)
4. kotimaisia juustoja (mm Mouhijärven Verneri) ja kuiva sherry
5. mustikkapannacottaa ja Yecla (erittäin herukkaisen tuntuinen itäespanjalainen jälkiruokaviini Monastrell-rypäleestä)

Alkuun ja loppuun joimme vielä shamppanjat. Hedelmäinen ja miellyttävähappoinen shamppanja (jonka nimi ei tarttunut paperille) oli uusi tulokas, joka sopi erityisen hyvin omaan makuuni. Erittäin kuivat skumpat kun tuppaavat joskus hieman närästämään.

Ruoka oli parempaa kuin odotin. Kyllä taitaa Ilmatar mennä Nokan ohi nyt. Mutta jälleen kaikkein hillittömin elämys olivat viinit. Tämä on myös syy, miksi sanoin yöllä sinänsä suurta laskun loppusummaa kohtuulliseksi. 150 euroa on toki paljon, mutta nyt sillä sai sellaisia elämyksiä, joita ei muutoin voi mitenkään hankkia. Kun ammattilaiset ovat etsineet hienoja viinejä pieniltä laatutuottajilta ja luoneet omintakeisia ruokia, ainakin meikäläinen on valmis maksamaan. Tämä on sitä paljon puhuttua elämystaloutta.

Onnistunutta kokonaisuutta korosti vielä Ilmattaren kaunis sisustus. Saimme peränurkkapöydän, josta koko ravintola aukesi mukavasti silmien eteen. Palvelu oli erittäin asiantuntevaa mutta samalla mutkatonta. Emme tunteneet oloamme moukiksi, vaikkei kukaan meistä esimerkiksi harrasta viinejä vakavasti tai harrasta laajamittaista ruokaturismia. Arvioisin palvelun parhaaksi, mitä olen saanut Suomessa. Toki Chez D vetää tälle vertoja, mutta siellä ainakin itse aloin hieman jännittämään.

En pysty nostamaan yhtä ruokaa ylitse muide, mutta täytyy kyllä kehua mustikkapannacottaa. Myös hirvihöyste-poron ulkofile perunalisäkkeen kera oli mieluisa. Lihan kanssa tarjottu punaviini oli aisteja avaava. Ja koska rakastan Gewürztraminereita ylipäätään, sekin osio oli ihana. Mutta jostain kummasta syystä en saa ensimmäistä ruokaa palautettua mieleeni. Ehkä seuraavat ruokalajit vain hautasivat sen muistikuvan.

Ilta oli kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä. On todella vaikea antaa tälle arvosana. Yumelle annoin viimeeksi 9 ja puoli. Tämä saattaisi sitten olla 9 arvoinen. Saattaa olla, että Yume sai liikaa, vaikka se olikin hieno kokemus sekin. Joka tapauksessa tähän astinen suosikkini Nokka on nyt kenties menettänyt asemansa. Ilmattareen vien mielelläni esimerkiksi ulkomaiset vieraat.

Koska en löydä kuittia mistään (tarkastelimme sitä muistaakseni kotijatkoilla joskus kahden maissa ;-), en pysty tarkistamaan, olisiko autokyydistä sittenkin langennut maksu. Se on mahdollista. Sillä tavalla kätevästi se niveltyi kokonaisuuteen, ettemme missään vaiheessa alkaneet kyselemään sen hintaa. Hmm. No, olisi se taksikin maksanut jotain.

Lupaava alku

Olemme menossa illalla Sitruuna-klubin voimin Ilmattareen. Hieman nousi hikeä otsaan, kun sieltä aamulla soitettiin. Arvelin varauksen olevan vaarassa. Eikö mitä. He tarjosivat autonkuljettajaa käyttöömme. Näin pikkujouluaikana taksit ovat kovin kiireisiä, joten iltamme saattaa päättyä kylmässä värjöttelyyn.

Nyt ei värjötellä. "James" heittää meidät kotiin.

Tessan toinen

Ihmettelin, miksi Tessa Kiros on yhtäkkiä, suhteellisen kauan ensimmäisen keittokirjansa suomennoksen ilmestymisen jälkeen aiheena Iltasanomien jutunpätkässä. Ei sillä, etteikö henkilö olisi kiinnostava - hänen kirjoittamansa Hillasoilta oliivilehtoihin on maailman kaunein keittokirja, niin kuin jo aiemmin olen tässä blogissa väittänyt. Kansainvälisesti menestyneessä kirjassa on suomalaisiakin reseptejä.

Mutta miksi nyt? Kun itse jutussakaan ei ole mitään pointtia, vaan kyseessä on jonkinlainen jutunnettu versio kustantamon tiedotteesta. No joulumyynti. Keittokirja pukin konttiin!

Ruoka- ja kirjamessuilla tosin näin, että Kirosilta on tullut toinen, vielä suomentamaton opus Twelve A Tuscan Cook Book. Hipelöin kirjaa merkitsevästi joulupukin silmien alla - saa nähdä, saanko sen. (Yleensä tällaiset temput eivät auta.)

Ehkä Kirosia tehdään nyt muutoinkin hieman tunnetummaksi. Kun toinen kirja aikanaan suomennetaan, ostava yleisö on jo tietoinen tekijästä.

Hyvä paha rasva

Tähän mennessä en ole juurikaan jaksanut perehtyä eri rasvojen terveysvaikutuksiin. Toki tiedän, että voi ja juusto ovat rajoitettavien ainesten listalla. Mutta margariinista en osaa sanoa, kuuluuko se hyviksiin vai pahiksiin. Siinä vaiheessa, kun aiemmin niin kehuttujen kasvisrasvojen ongelmista alettiin puhua, putosin kärryiltä.

Lähipiirissä rasvoista kuitenkin tiedetään. Sain vinkin aloittaa tiedonhankinta Margariinitiedotuksen sivuilta. Jos haluaa oppia enemmän transrasvojen ja kalaöljyjen vaikutuksista, Tohtori Tolonen auttaa. Pahamaineisia transrasvoja käsittelee myös Hypnopaleolaihdutus (!). Myös alakarppaajat puuttuvat asiaan. Kaikilla näillä kirjoittajilla on kuitenkin sen verran vahva (kaupallinen) aate ajettavanaan, etten oikein tiedä, ketä uskoa. Puolueettoman tuntuisen katsauksen transrasvoihin antaa Wikipedia. Mutta ehdottomasti reippain ote on veteraaniurheilija Christer Sundqvistilla.

Miksiköhän tämä aihe tulikin mieleeni? Siksi, että olen alkanut viime aikoina käyttää margariinia hapankorppujen päällä. Se kun on niin naseva makuyhdistelmä. Mutta ilmeisesti olen turvassa. Suomalainen elintarviketeollisuus on vähentänyt transrasvojen käyttöä jo 1990-luvulla.

Poro ja ankka pöydässä ;-)

Kyllä on ollut hiljaista kokkausrintamalla. Olemme nimittäin pääasiassa syöneet muiden tekemiä sapuskoita. Lauantaina oli kylläkin kala+bataattimuhennos-setti, jollainen olikin esillä jo aiemmin. Nyt jopa toimimme omia puheitamme vastaan ja lorautimme kermaa muhennokseen! Näin sitä käy, kun ensin oikein julistaa.

Eilen kävin hyvän työkaverini kanssa Kosmoksessa. Tämä britti haluaa aina sinne Suomeen tullessaan. Aiemmin hän söi vain paistettuja silakoita ja muussia, nyttemmin muukin kosminen eväs kelpaa. Hän söi eilen ankankoipea, minä taas poroa. Kyllä oli hyvää, poronfile sienihöysteineen ja paahdettuine perunoineen varsinkin.

Yalumba Barossa Shiraz & Viognier 2003 ilahdutti molempia. Se oli selvästi parempaa kuin kotona juotaessa. Monestihan viini maistuu todella erilaiselta eri tilanteissa, mille ei löydy selitystä muusta kuin planeettojen asennosta tai omista kemiallisista muutoksista :-) Noista planeetoistakaan en ole varma...

Kuvat taitavat olla entistäkin suttuisempia. Olen nimittäin vaihtanut väliaikaisesti puhelinta Nokia 8800:aan, joskin jo ensi viikolla saan N73:n. Sitten saattavat kuvat kohentua.

Slow Food

Törmäsin Slow food -järjestöön jo vuosi sitten. Poimin heidän esitteensä Milanossa todennäköisesti jostain herkkukaupasta. En ole liittynyt järjestöön, kunhan sympatiseeraan. Varsinkin viikonloppuisin voi noudattaa hitaan kokkaamisen oppeja. Arkipäivät menevät sähäkämmin.

Mietimme, mitkä ovat hitaimpia ruokia, joita olemme valmistaneet. Graavilohi tarvitsee pari päivää valmistuakseen. Joulukinkku on uunissa tunteja. Jännästi nämä hitaasti valmistettavat ruoat liittyvät jouluun. Muut kirkkopyhät ja juhlat menevät nopein valmisteluin. Juhannuksena grillataan, pääsiäisenä popsitaan lammasta. Itse en syö mämmiä, joten sitä ei meillä ole valmistettukaan.

Toki joitakin illallisia on valmisteltu jo edellisenä päivänä, mutta se on johtunut työjärjestyksestä, ei ruokalajin vaatimuksista. Kun itse valmistaa kaiken, on aloitettava ajoissa.

Löytö

Yksi hauskimpia ruokabloginimiä on Ituhipin köökkiloki!

Strömsö aktivoi

Strömsöllä on fantastinen vaikutus mieheeni. Harva se sunnuntai hän intoutuu paistamaan kakun. (En tiedä, miksi juuri kakku eikä esimerkiksi pullaa.)

Sana kuivakakku ei tee oikeutta näille luomuksille, koska ne ovat todella meheviä, varsinkin silloin kun mausteena on sitruunamehua. Tavanomaisesta murokakusta tai kevyestä kahvikakusta saa vaikka mitä hieman varioimalla.

Dieeteillä nollatuloksia

Emme harrasta laihdutuskuureja, vaikka ehkä syytä olisikin. Viimeinenkin ajatus keventää ruokavaliota katosi, kun hierojani kertoi oman dieettinsä lopputuloksesta. Pullan, karkin ja muun turhan sokerin poisjättäminen sekä samanaikainen liikunnan lisääminen ei pudottanut yhtään kiloa. Spinning-hikoilu nosti kuulemma kuntoa, mutta vaaka ei armoa antanut. Kaksi kuukautta kestänyt kokeilu todisti, ettei kaksi kuukautta riitä laihtumiseen.

Kun nainen tulee tiettyyn ikään, läski on pysyvä ruumiinominaisuus, ellei nainen satu olemaan syntymästään läpipasko. Niin se vaan on. Piste.

Ruoka- ja viinilehtiä webissä

Onpa luettavaa! En ole aiemmin tiennytkään, että Ylen sivuille on koottu linkkejä verkkolehtiin. Ruoka&juoma -osastolla on muun muassa ulkomaalaisia viinilehtiä.

(Taas on Blogger kiukutellut. Olen aamusta saakka yrittänyt saada tekstiä ja kuvaa ulos, nyt vasta onnistui.)

Perjantain pikaruokaa

Tavanomaisen pihvi plus salaatti -perjantai-illallisen päätteeksi nautittiin Ehon tyylikkäät Sacher-leivokset. Näissä on näköä ja myös makua. Näkö kuitenkin voittaa.