Kevyesti kermatta

Emme kuulu kerman ystäviin. En keksi äkkiseltään yhtää ruokaa, johon laittaisimme sitä. Vain jos teemme oikeaoppisia ranskalaisia kastikkeita, kerma tulee kyseeseen.

Useimmiten syömme kuitenkin lihan ja kalan italialaisittain: niiden seuraksi tulee vain vihreää salaattia ja jokin vihanneshöyste. Etenkin Etelä-Italiassa kala syödään kastikkeitta, salaatin ja muiden kevyiden lisukkeiden kera. Oliiviöljy rikastaa kokonaisuutta. Sama pätee lihaan Toskanassa, jonka kuuluisia chianina-pihvejä ei kannatakaan tärvätä turhilla päällyksillä.

Viime lauantaina elämäämme sulostutti tällainen megaterveellinen mutta maukas illallinen. Pippuroitua ja suolattua siikafilettä kypsennettiin uunissa 180 asteessa noin 15 minuuttia. Sen oheen keitettiin ruusukaaleja ja tehtiin bataatti-porkkanamuussi. Muussiin menevät juurekset kuutioitiin ja kypsennettiin niukassa suolalla maustetussa vedessä. Sitten ne soseutettiin ja notkistukseksi sekaan lorautettiin maitoa. (Tässä vaiheessa joku kerman ystävä voi toki turvautua herkkuunsa.)

Bataatti ja ruusukaalit olivat erittäin hauskan makuisia yhdessä. Tuli mieleen, että kasvissyöjä olisi saanut niistä ihan riittävän aterian, sen verran tuhteja ne ovat. Niiden väritkin olivat samalla tavalla vahvoja. Ainakin aterialla riitti silmänruokaa. Eipä silti, katselen puolisoanikin ihan mielelläni :-)

Ruoka vai kirjat, kumpi voitti?

Harmittaa, etten mennyt kirjamessuille kahtena päivänä, niin kuin alun perin aioin. Messukeskus kutsui vasta tänään. Kirjoja olisi katsellut ja kirjailijoita kuunnellut enemmänkin.

Ruokamessujen puoli sen sijaan oli ankeahko. Se on ihan ymmärrettävää sikäli, että näytteilleasettajat ovat enimmäkseen pienyrityksiä. Ei niillä ole varaa rakentaa komeita lavasteita ja hankkia julkkiksia osastolleen niin kuin suurilla kirjankustantamoilla on.

Ikävä kyllä innovaation puute näkyi osastosomistusten lisäksi myös ruokatuotteissa. Kaikilla tuntui olevan vain hunajaa, tyrnihilloa ja muikkusäilykkeitä. Eikö Suomessa muuta tuoteta? Vai tulevatko messuille ne tuottajat, joilla ei ole muita myyntikanavia?

On ylipäätään vaikea hahmottaa, kenelle ruokamessut on suunnattu. Jos ne ovat kuluttajille, on hieman yllättävää, ettei siellä ole enemmän suuria valmistajia tai maahantuojia. Ilmeisesti ruoka-alalla kannattaa keskittyä isojen ketjujen ja erikoisruokaputiikkien sisäänostajiin eikä kuluttajiin. Niin kyllä minäkin tekisin, jos toisin maahan jotain ihanaa välimerellistä herkkua. En nähnyt myöskään ravintovalistajia. Julkkiskokkien näytöksissä kuulin kyllä vinkkejä, jotka sivuavat ruoan terveellisyyttä.

Kaiken tyrnisen seassa oli virkistävää törmätä viljapihveihin. Ne ovat kuin juureslettuja mutta ilman juureksia, siis viljasta tehtyjä. Sysmän luomuherkut esitteli valmistetta, josta saa viljapihvitaikinan vain vettä lisäämällä. Maistiaiset vakuuttivat ainakin minut! Ostinkin heti kolme pussia. Olisin itse asiassa hyvin voinut ostaa enemmänkin - pussejahan olisi voinut nakata kasvisruoasta kiinnostuneille ystäville arkilahjana. Innostun nimittäin aina, kun jokin perheyritys todella yrittää luoda jotain uutta.

Kirjapuolelta mukaan tarttui Kalevala ja yksi historiallinen tutkimus. Aika hyvin. Varauduin rahanmenoon, mutta nyt ei mennyt 50 euroa enempää.

Bloggerissa ongelmia

Kestipä kauan saada ruokaekstaasijuttu ulos! Bloggerissa on jotain ongelmia; näkyi olevan muillakin käyttäjillä, kun kävin Group Helpissä katsomassa muiden ongelmailmoituksia. No, ainakin äsken julkaiseminen jo onnistui.

Ruokaekstaasissa taas

Perjantaisin on dilemma: viikonlopun alkua pitäisi juhlistaa, mutta mihinkään suurisuuntaiseen kokkailuun ei ole aikaa eikä energiaa. Niinpä tavanomainen ratkaisu on naudanfile ja vihreä salaatti. Mutta kuka jaksaa syödä samaa ruokaa joka perjantai?

Helppo ratkaisu illallisongelmaan on mennä harhailemaan Stockalle. Itäkeskuksen Stockmannin ruokaosasto on ihana. Aluksi emme tulleet sitä käyttäneeksi, koska lähellä kotiakin on hyviä ruokakauppoja. Itis on kuitenkin ylitse niiden. Valikoima on hyvä niin kala- kuin lihatiskissä. Valmisruokapuoleltakin kannattaisi useammin hankkia jokin ruokaisa salaatti.

Eilen mukaan tarttui yrttimarinoituja karitsan sisäfileitä ja delipuolelta valmissalaatti, jossa oli ricotta-pinaattitäytteisiä pastatyynyjä, parsaa, punasipulia, oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Lihan ja pastasalaatin yhdistelmä tuntui aluksi hieman oudolta mutta osoittautui erittäin toimivaksi. Ruokaekstaasi oli valmis.

Tiedättehän sen tunteen, kun makuelämys on tasapainoinen ja suuta hivelevä? Kun voi aivan selvästi tuntea, kuinka endorfiinit hyrskähtävät aivoissa? Aah. Kun vielä viiniksi tuli laadukas Yalumban Barossa Bush Vine Grenache 2004, niin avot.

(Tuota viiniä on kyllä saatava lisää. Nyt se löytyi vahingossa, kun Alkon tilausvalikoiman tuotetta oli tuotu muutama pullo hyllyynkin. Tokihan sitä piti kokeilla. Ja noin rikasta tuoksua en aikoihin ole lasiini saanutkaan.)

Ja nyt on kuvia.

Uusi ruokaohjelma luvassa?

Strömsön Mikael vetäytyy ohjelmasta. Olisiko syynä oma ohjelma? Huisaa.

3 minuutin toipilaslounas

Flunssaisena ei hellan edessä jaksa seisoskella. Mikrotettu valmisruoka pelastaa tilanteen. Päivän lounas oli maukas tomaatti-basilika-keitto, ohessaan kaurahapankorppuja ja kotimaista vuohenjuusto-gruyereä. Suosittelen.

Soijarouheesta kastike

Ostin kerran ex tempore soijarouhetta. Ajattelin kokeilla sitä, kunhan sopiva resepti löytyisi. Rouhe kuitenkin pysyi ylähyllyllä aika kauan, kunnes mieheni päätti tehdä siitä lihapullajäljitelmiä.

Soijarouhe pitää ensin keittää, jolloin se turpoaa aika lailla. Arvioimme karkeasti lopullisen rouheen määrän, ja laitoimme muut ainekset tuon määrän mukaisesti valmiiksi. Mutta. Rouhepa oli aika kosteaa heti keittämisen jäljiltä. Tätä emme huomioineet. Niinpä lihapullataikina ei pysynyt koossa. Kun pullia alettiin paistamaan, ne levisivät pannulle. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä soijarouhekastiketta jauhelihakastikkeen tapaan.

Rouhemössö onneksi myös kuivui hieman paistamisen aikana. Silti sitä oli todella paljon. Kun kaikki rouhe oli saanut väriä, kaadoimme sekaan alun perin erilliseksi tarkoitetun tuhdin tomaattisoosin. Lopputulos näytti vaalealta tomaatti-jauhelihakastikkeelta - ja oli itse asiassa aika hyvää! Mies oli jo heittänyt toivonsa koko pöperön suhteen, mutta niin siitä tuli ruoka kuitenkin.

Koska kastiketta tuli tehtyä iso määrä, meillä on nyt pakastettuna pieniä soosiannoksia. Tänäänkin söin soijaasoosia ja spagettia.

Ensimmäisessä kuvassa soosi on ennen paistamista, siis syvimmän epätoivon hetkellä. Toisessa kuvassa on tämäniltainen ateria.

Oma pikku chilipensaamme

Tätä pensasta en vienyt ulos koko vuonna, jotteivat kirvat olisi iskeneet siihen. Se pärjää tosi huolettomalla hoidolla - hieman vettä joka toinen päivä. Se kukkiikin jatkuvasti. Megatulisia palkoja saa poimia mielen mukaan.

Outo nimi mutta ihan hyvää

Työpaikan kahvion myyjä yllätti minut iloisesti. Katselin nimittäin suklaapatukkavalikoimaa ja valitin (vienosti vain) vähälaktoosisten suklaiden niukkuutta. Hänpä tempaisi esiin uuden vähälaktoosisen suklaan nimeltä Fever. Kyseessä on tumma suklaa, johon ei periaatteessa käytetä maitoa ollenkaan. Maku on siis nasakampi kuin esimerkiksi Fazerin I love-patukoissa, jotka ovat varsin maitoisia.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei vyötärönympärys ainakaan pienene syksyn aikana, kun välipalaksi ja piristeeksi popsii tällaista herkkua.

Kaunis kattaus on puoli ruokaa

Astioista voisin kirjoittaa paljonkin, mutta esittelenpä aluksi suosikkini: punainen vanerilautanen.














Näitä on itse asiassa kaksi, ja saimme ne muototietoisilta ystäviltämme lahjaksi muutama vuosi sitten. Uskoisin näiden olevan jostain suomalaista muotoilua edustavasta helsinkiläisestä myymälästä.

Toki näitä voisi käyttää muuhunkin kuin leipäpalojen esillepanoon, mutta säälin lautasten kaunista vahattua pintaa, enkä halua rasittaa niitä kovilla pesuaineilla, joita esimerkiksi kalaruoat pakottaisivat käyttämään.

Keittiön ulkopuolelta

Puhutaanpa välillä muistakin kirjoista kuin keittokirjoista. Päivän ilouutinen on Orhan Pamukin saama kirjallisuuden Nobelin palkinto.

Ensinnäkin: ihanaa!

Löysin Pamukin kirjat vahingossa muutama vuosi sitten, luultavasti kannen perusteella vaellellessani Akateemisessa kirjakaupassa. Ostin tuolloin Pamukin Nimeni on punainen –romaanin ja luin sen saman tien miltei ahmien.

Romaani käsittelee islamin kuvaoppeja noudattavien miniatyristien kuvantekoa 1500-luvun Istanbulissa. Kuvallista ja toisaalta jumalallista luomista koskeva uskonnnollinen debatti on punottu dekkarimaisen juonen sekaan. Tarina kertoo nimittäin tapahtumaketjusta, jossa miniatyristeja murhataan opillisten erimielisyyksien takia. Näin Nimeni on punainen on sukua Econ Ruusun nimelle: uskonnolliset säädökset, kirjat, murhat ja keskiaikainen miljöö muodostavat kiehtovan kokonaisuuden. Rakkaustarinakin on mukana.

Pamuk iloittelee romaanissa laittamalla kuvien hahmotkin puhumaan. Kertojana on jopa miniatyyriin kuvattu koira. Hienointa kuitenkin lienee teoksen rakenne, joka perustuu vahvasti vaihtuviin kertojanääniin ja runsaisiin takaumiin. Polveilevat kertojat saavat kyllä lukijan pään pyörälle, mikä on oma nautintonsa.

Toisekseen: taannoinen kansanmurhakannanottoa seurannut hyökkäys Pamukia vastaan sai nyt vastalauseen, vaikka kyse onkin kirjallisuuden Nobelista. Kirjallisuus ei kuitenkaan ole irrallaan maailmasta, joten en pidä tällaista kannanottoa sopimattomana.

Kieli keskellä suuta

En osaa ruoka-adjektiiveja. Viinistä on paljon helpompi tunnistaa aromeja kuin vaikkapa juustoista, vaikka alempana kehuinkin Salaneuvosta. En kuitenkaan uskaltanut alkaa erittelemään, onko kyseessä pähkinäinen maku vai ei.

Erinomainen esimerkki makuanalyyttisestä otteesta on Tummaa suklaata -blogi. Noista arvioista kannattaisi koota pieni suklaaopas!

Juustomakuja

Valion 17% Salaneuvos on mahdottoman hyvä juusto ollakseen vähärasvainen. Siinä on hienostunut mutta tarpeeksi vahva maku. Ennen kaikkea se ei muistuta pyyhekumia rakenteeltaan, mikä valitettavasti leimaa monia muita vähärasvaisia juustoja. Mieheni syö Salaneuvosta päivittäin.

Oma vakiovalintani sen sijaan on mustaleimainen Emmental. En ymmärrä, miksei se kerää enemmän faneja. Minusta on se oikein rapsakkaa syötävää ihan sellaisenaankin. En kuitenkaan saa lupaa laittaa sitä kuorrutuksiin tai perunalaatikkoon. Järsinkin sitä sitten itsekseni eli leikkaan tuhdin palan arkiruokien jälkiruoaksi. Samalla pyydän anteeksi verisuoniltani.

Kylässä

En ehtinyt muutama viikko sitten kirjata tänne ylös erästä illallisvierailua. Olimme vaihteeksi itse kyläilemässä. Laitan oheen kuvia, koska muut yksityiskohdat ovat hieman päässet unohtumaan. Tomaattikeitosta, grillatusta lihasta ja sitruunasorbetista oli kuitenkin kyse. Ja vuoden 2000 Broliosta.

Nam!

Marjakastikkeita vaihtelunhaluisille

Emme koskaan aiemmin ole seuranneet minkään ruokalehden suosituksia niin tarkkaan kuin eilen. Glorian ruoka&viini (6/2006) houkutteli meidät kokeilemaan marjaisia kastikkeita erilaisille ruoille. Rakensimmekin hyville ystävillemme yllätysmenun, jonka aikana arvailtiin kastikkeiden koostumusta.

Alkuruoaksi oli avokado-rapusalaatti, johon tehtiin makea mansikkakastike. Pääruokana oli uunissa kypsennettyjä siikafileitä, joiden päälle lorautettiin aromikas lakkakastike. Samalle lautaselle mahdutettiin vielä bataattimuussinokare ja sokeriherneitä väriä tuomaan. Jälkiruoaksi suunnittelimme leipäjuustoa ja lakkoja, mutta kaukaa saapunut vieras kaipasi eurooppalaisia juustoja ja punaviiniä. Taivuimme. Juustolautasen jälkeen tarjosimme vielä vermouthissa ja sitruunassa marinoidut mansikat. Ylimääräiset lakat söin itse tänään sen leipäjuuston kanssa.

Ruokien höysteeksi valittiin viinitkin lehden suositusten mukaan. Salaatin kanssa Codorníun cavaa (Pinot Noir Brut) ja kalan kanssa 2005 Quinta da Alornaa.

Kastikkeet olivat ihania. Nehän olivat yllätyksiä meillekin, koska emme olleet koskaan ennen tehneet niitä! Mansikkakastike oli todella persoonallinen, ja se tuntuu sopivan mitä ihmeellisimpiin ruokiin. Söin sitä tänään paistetun kananmunan päällä, ja hyvää oli. Kastiketta on vieläkin jäljellä, joten jatkan kokeiluja huomenna.

Laitan tähän salaatin ja mansikkakastikkeen ohjeet, koska niistä saa lounaan sellaisenaan.

Avokado-rapusalaatti
(pääruoka kahdelle tai alkuruoka neljälle)

• noin litra erilaisia vihreitä salaatteja


• 3 dl tuoreita mansikoita


• 200 g isoja katkaravunpyrstöjä


• 1 avokado


• 100 g helmimozzarellajuustoa

Puhdista ja suikaloi salaatit. Levitä ne lautasille. Perkaa ja paloittele mansikat. Valuta sulatetut katkaravut. Halkaise avokado, poista siemen ja irrota kuori. Viipaloi avokado. Viipaloi myös mozzarella, ellet käytä helmimozzarelloja. Asettele ainekset salaattisuikaleiden päälle ja tarjoa mansikkakastikkeen kanssa.

Makea mansikkakastike

• 1-2 dl mansikoita


• 1/2 dl oliiviöljyä


• 2 rkl balsamicoa


• 2 tl hunajaa tai sokeria


• ripaus suolaa


• ripaus mustapippuria

Jos käytät pakastemansikoita, ota ne sulamaan hyvissä ajoin. Soseuta mansikat, ja sekoita öljy ja balsamico joukkoon. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Tarkista maku.

- - -

Sosiaalisissa tilanteissa unohdan kuvaamisen, joten en voi valitettavasti näyttää, miltä ruoat näyttivät. Varsinkin mansikkasoosi oli todella hillittömän värinen.