Lahoaivo?

Miten olen voinut edellisessä viestissäni väittää, että söin Tornissa perjantaina? Minähän olin siellä lauantaina! Huhhuh. Perjantaina olin Kosmoksessa brittivieraiden kanssa (siis itse asiassa viisi ravintola-ateriaa viime viikolla).

Kosmos sopii historiaa arvostaville vieraille. Sinne ei kannata viedä ohutmielisiä pintaliitäjiä. Usein britit pitävät paikasta. Silakat ja muusi on annos, jota kannattaa suositella ulkomaan eläville. Se tuntuu meistä arkiselta mutta maistuu heille eksoottisena paikallisruokana. Itse valitsin härkää, eikä se ollut kovinkaan mureaa.

Voi miltä tuntuvat ruokamuistot juuri nyt, kun virustaudin kaltoinkohtelemana makaan kotona enkä ole syönyt kunnolla kolmeen päivään! Varsinkaan chiliä. Sitä ei vatsa kestäisi.

Viikon päätteeksi Tornissa

Outo viikko: Jos viikossa on neljätoista varsinaista ateriaa, söin päättyneellä viikolla niistä seitsemän muualla kuin kotona. Tavanomaisten kanttiinilounaiden lisäksi ohjelmassa oli neljä ravintola-ateriaa (kaksi lounasta, kaksi illallista) ja yksi kahvilaillallinen. (Huomattakoon, etten maksanut niistä kuin yhden itse...) Ei siis ihme, ettei reseptejä ilmesty tänne, kun en mitään kotona tee. Arki-iltoina ja usein viikonloppunakin syödään niin simppelisti, ettei niistä ruoista ole reseptipalstalle.

Viikon hienoin illallinen tarjoiltiin perjantaina Tornissa, jossa söin Helsinki-menun. Hyvä ystävä oli tullut Suomeen käymään ja tapanamme on tavata ruoan merkeissä. Hän halusi nimenomaan eurooppalaista ruokaa, koska kaipaa täkäläisiä mietoja makuja ja yrttejä, joita ei Kaakkois-Aasiassa välttämättä saa.

Parasta menussa oli pehmeä ja syvänmakuinen sellerikeitto. Pääruoka - poronvasanpaisti - taas oli komeasti aseteltu lautaselle, kuin maalaus kastikkeineen ja muide höysteineen. Hyvää sekin oli. Ennen pääruokaa tuli keittiön tervehdyksenä mansikka-appelsiini-sorbetti sitruunaruohomoussen päällä. Se oli suorastaan suloisenmakuinen. Huomattakoon kaikkien ruokien upea väriskaala - taitaa olla kuvataiteilija keittiömestarina?

Torni oli hyvä muttei kuitenkaan aivan yhtä hyvä kuin Yume tai Ilmatar. Sali on miellyttävä muilta osin paitsi sisäseinällä olevia maalauksia. Miksi ne ovat siellä? Ehkä ajatuksena on ollut keventää klassista ilmapiiriä, mutta maalauskokoelma on varsin epätasainen. Tämä pätee myös ripustukseen, joka tavoittelee sattumanvaraisuuden mukanaantuomaa rentoutta mutta on lähinnä hämmentävä. Noh, ilahduttavaa oli se, että omat maalaukseni olisivat olleet esittelykelpoisia siellä seassa.

Torni-kokemuksiamme ryyditetään usein drinkeillä American Barissa tai ylhäällä Ateljee Barissa, mutta nyt painelimme molemmat tahoillemme jääkylmässä lauantai-illassa. Monipolvisen aterian jälkeen ei yksinkertaisesti enää voinut nauttia mitään muuta. Sen kyllä ehdin huomata, että American Bar oli uudistanut sisustustaan. Täytyypä poiketa nauttimaan joku toinen ilta.

Taannoisia lounaita: Carelia

Pari viikkoa sitten tuli tutustuttua ravintola Careliaan Helsingin Töölössä. Heidän lounaassaan on hyvä hinta-laatu-suhde. Kymmenellä eurolla saa alkukeiton, pääruoan ja kahvin tai teen. Alkukeitto oli makuisa ja punainen. Pääruokana oli savunmakuinen lämmin kalafile. Aromit olivat kohdallaan, ja kokoakin oli. Itse asiassa olin aika täynnä ja uninen lounaan jälkeen, sen verran tukuisaa ruokaa saimme.

Pääosassa tällä lounaalla oli kuitenkin seura: kokoelma entisiä työkavereita, joista kaksi on edelleen vanhassa paikassa. Kuulumisia riittikin vaihdettavaksi.

Huomionarvoista Careliassa on miljöö. Paikka on entinen apteekki. Tummaa puuta on sopivasti, mutta tunkkaisuus ei pääse yllättämään, kun ikkunoilla on tarpeeksi kokoa. Erityisen mielenkiintoinen on ravintolan salonkihuone - Proviisorin tupakkasalonki, jonka sohvilla voisi hyvin vierähtää toinenkin tovi. Portviini sopisi hyvin tunnelmaan.

Sääli ettei Careliaan matkasyistä voi piipahtaa lounaalle useammin. Toisaalta, ehkä näin on parempi :-)

Onnea minulle!

Noin, narsismi kukkii.

Onnittelen itseäni siitä, että tämä blogi täytti eilen vuoden. Tänään ystävänpäivänä tuli juhlistettua asiaa vaaleanpunaisissa merkeissä. Kukka tuli Kampista ja donitsit työpaikan kahvihuoneeseen joltakulta ystävälliseltä. Makeaa mahan täydeltä, ihan huimaa nyt tuo sokerin määrä.

Toisten ruokia

Toisin kuin niin reippaasti taannoin julistin, slow food ei olekaan ollut johtotähtenämme viime viikkoina. Tai toisten tekemä slow food on. Itse en ole kokannut mitään. Mies on väsännyt joitain arkiruokia silloin, kun emme ole hakeneet ilta-ateriaa Stockmannin Meals -osastolta.

Tekevät muuten hyviä aasialaisia sooseja siellä Stockalla. Perjantaina söimme punaista thaicurrya, jossa oli kalaa ja äyriäisiä. Siitä sai ruokaekstaasin - siis sen suuta ja aivoja kutittavan tunteen, joka tainnuttaa järjen ja katkaisee puheen. Silmät lurpsahtavat puolitankoon. Chili sen tekee! Kahden hengen ruoat - ostimme mukaan valmiin riisinkin - maksoivat kymmenen euroa.

Kesti pitkään ennen kuin Suomessa alkoi saada aasialaisia ruokia muistuttavia aasialaisia ruokia. Sitä ennen sai vain "suomennettuja" kiinaruokia, joissa ei ollut tulisuutta nimeksikään. Raaka-aineetkin olivat aina ne samat: kanaa, bambua, sipulia, riisiä. Tai: nautaa, bambua, sipulia, riisiä. Tilanne on korjaantunut ainakin Helsingissä. Esimerkiksi Tang Dynasty Ruoholahdessa on oikein kiva paikka, ja sen buffetissa lähtee nälkä. Tarjolla on ainakin kuutta soosia, joista täytyy tietysti kokeilla useampaa. Miljöökin on miellyttävän valoisa ja nykyaikainen (hyvässä mielessä). Käyn siellä liian usein.













Mutta kaikesta huolimatta maailman ihanin arkiruoka on kotona pakastekalasta tehty tavallinen kalakeitto. (Siis ei sen tarvitse olla pakastekalasta mutta tätä ruokaa ei haittaa vaikka olisikin.) Keiton idea on olla tuttu, kotoinen ja mieto. Toki chiliä ja muita mausteita lisäämällä tästä saa vaikka millaisen version, mutta ajoittain on ihanaa syödä tutuista tutuinta murkinaa. Kasvisliemessä keitettyjen kalan, perunan, porkkanan ja sipulin liitto on voittamaton. Maustepippuri ja miedot yrtit kruunaavat keiton.

Tuoreita matkaruokamuistoja 6: Harmaa jäätelö

Koska odottelen edelleen Kuala Lumpurissa pidettyjen hääillallisten toisen illan menua, en voi raportoida sitä vielä. Yritin saada ruokalistan näppeihini, mutta joku vielä innokkaampi vei sen mukanaan käväistyäni tanssimassa mieheni kanssa häähittejä. Kuvasin ruoat, ja niistä on kertomista kyllä aikanaan. Sen sijaan ensimmäinen ilta on vaikeampi raportoida, koska ruokalistaa ei ollut ja jouduimme arvailemaan koostumuksia.

Kerronkin nyt sen sijaan, mitä söimme kolmipäiväisten häiden jälkeen.

Ensimmäisenä omana iltanamme menimme japanilaiseen ravintolaan. Otimme set menun, josta kuva alla. Kaikkea oli. Toisin kuin Suomessa usein ajatellaan, japanilainen ruoka ei ole pelkkää raakaa kalaa ja kepeitä vihanneksia. Me söimme jauhelihaa ja perunoita tämän illallisen osana. Ne olivat hauskoina kääryleinä.

Kotimaisissa blogeissakin on ansiokkaasti esitelty japanilaisen keittiön lihapuolta. Shabushabu on kokeilemisen arvoinen. Sen sijaan aterian päättänyt vihreällä teellä maustettu jäätelö ei ollut. Tai siis kokeilla kannatti, mutta en saanut syötyä jäätelöä loppuun. Oli aika kipakkaa. Harmaa väri ei edistänyt elämystä. Sashimikalakaan ei ollut kovin ryhdikästä.

Japanilainen olut sen sijaan oli hyvää. Nyt ei ollut Asahi Dry'ta, jota mieluiten valitsen. Sen laihuus sopii hyvin kuumaan säähän. Maultaan tukuisia britti- tai belgeoluita ei voi juoda tropiikissa. Miksiköhän suomalainen olut on niin laihaa, vaikka Suomen talveen sopisi paremmin tumma olut kuin liru lager? Italian Nastro Azzurro sen sijaan sopii hyvin välimerelliseen ilmastoon.

Tuoreita matkaruokamuistoja 5

Ai, melkein unohdin matkamme kurjimman ruoan. Jumituttuamme Hollantiin yhdeksi ylimääräiseksi vuorokaudeksi päädyimme hotelliin jonnekin kaupungin ulkopuolelle. Siellä oli tietysti syötävä jotain, jotta uni tulisi. Paikka ei selvästikään ollut erikoistunut keveään fuusiokeittiöön ;-) jos ylipäätään illallisten tarjoamiseen. Baaritiskillä notkuneet äijät olivat paikalla oluen vuoksi. Nyt ravintola oli yhtäkkiä puolitäynnä, kun katkenneet lentoyhteydet syöttivät epätoivoisia asukkaita tähänkin hotelliin.

Valitsimme kalkkunaa vihannesten ja perunain kera. Vihannekset olivat pakastepussista, perunat rasvaisia paistinperunoita. Itse kalkkuna oli rutikuivaa. Annos maksoi kuitenkin yli 15 euroa. Ja tilauksen ja aterian tarjoilun välillä kului tunti viisitoista minuuttia. Tarjoilija oli suorastaan suivaantunut, kun rohkenin kysyä annosten viipymistä noin tunnin kohdalla.














Osin tästä syystä emme seuraavana aamuna syöneet kahdeksan euron hotelliaamiaista, koska söisimme joka tapauksessa kentällä. Siellähän tuli olla ajoissa, ja aikaa check-innin ja lennon välillä oli kolmisen tuntia. Schiphol tarjoaa lentokentäksi hyvää ruokaa.

Vietnamiin! Tuoreita matkaruokamuistoja 4

Hyvänen aika miten vietnamilainen ruoka oli hyvää! Söimme usean ruokalajin illallisen KL:n keskustassa Petronas Twin Towersien lähellä. Kahdeksan hengen pöytään kannettiin vadeittain toinen toistaan herkullisempia ruokia. Sitruunaruoho leimasi miellyttävällä tavalla monia niistä.

Ateriaan sopi yllättävän hyvin Chablis-valkoviini. Ravintola oli selvästi jyvällä siitä, mitkä yhdistelmät toimivat. Ylipäätään Kuala Lumpurissa sai todella miellyttäviä viinejä, tosin niiden ravintolahinnat olivat Suomen tasolla. Ja nyt siis oltiin muslimimaassa.

Jos kaukomatkailua jatkamme, niin Vietnam voisi olla kiinnostava kohde.

Dimsummailua eli tuoreita matkaruokamuistoja 3

Muutaman tunnin aikaero Suomen ja Malesian välillä ei matkallamme juuri haitannut, koska monipäiväisissä hinduhäissä juhlittiin useana iltana pitkään. Olimme siis oikeastaan koko ajan Suomen ajan mukaan hereillä. Niinpä emme myöskään ehtineet aina hotellin buffetaamiaiselle. Ensimmäisenä aamuna söimmekin hotellin kiinalaisessa ravintolassa dim sum-aamiaisen. Samalla tuli nähtyä kypsennettyjä kananjalkoja. Siis ei koipia vaan niitä jalkoja. Kynsineen. Emme kokeilleet.















Suurin into maistella kaikkea mikä pysyy paikallaan (eli on kuollut ja mahdollisesti kypsennetty) on jo laantunut. Asiaan vaikuttaa aikoinaan Taiwan-Bangkok -välillä hankittu kovan luokan vatsabakteeri, joka taltutettiin Suomessa samalla antibiootilla kuin mitä USA:n armeija pakkasi mukaan sotilailleen Afganistaniin. Sillä kuulemma lähtee kaikki, myös salmonella. Kuume laski puoli tuntia ensimmäisen tabletin ottamisen jälkeen. Tehokasta.

No, tämä ei ollut kovin ruokahalua herättävää.

Varsinainen buffetaamiainen sisälsi sekä länsimaisia aineksia - paahtoleipiä ja croissantteja muun muassa - että paikallisia lämpimiä ruokia. Kun heti aamusta söi tuhdin ja tulisen kanasoosin riisillä, lounasta ei välttämättä tarvinnut ollenkaan. En tiedä, minkänimisiä ruoat olivat mutta joukossa oli se, joka ystäväpiirissämme tunnetaan nimellä ugly chicken. Sen nauttimisen jälkeen oli mukava siirtyä uima-altaalle lepäämään. Nukahdimme molemmat lepotuoleihin, todennäköisesti naapurit saivat nauttia kevyestä kuorsauksestakin…

Tuoreita matkaruokamuistoja 2

Toissatorstaina söimme Schipholissa niukan KLM-koneaamiaisen jälkeen sushia varhaiseksi lounaaksi. Sinänsä ihan maistuvaa, joskin myös steriiliä ja teollista. Kokemukseen saattoi vaikuttaa se, että miniravintolansa hygieniasta huolehtineet kokit hinkkasivat työtasoaan kloriitinhajuisella pesuaineella samaan aikaan kuin asiakkaat söivät annoksiaan saman tiskin toisella laidalla. Kloriittia ja kalaa… Ei kovin onnistunut gourmet-elämys.

Tuoreita matkaruokamuistoja 1

Olen hieman matkustellut viime viikkoina. Siksi on ollut hiljaista tällä rintamalla. Olen tutustunut Heathrow'n, Schipholin, Kuala Lumpur International Airportin ja Kittilän lentokenttiin tutun Helsinki-Vantaan lisäksi. Juuri muutahan työmatkoilla ei näe, joten turha kenenkään kadehtia tätä elämäntapaa ;-) Kuala Lumpur tosin oli lomamatka, ja siellä kuulkaa tulikin syötyä aika lailla huikeita illallisia. Saimme makumatkan malesialaiseen, kiinalaiseen, vietnamilaiseen, japanilaiseen ja italialaiseen ruokaan. Aamiaiset olivat malesialaisia.

Aloitetaan Amsterdamista. Schipholin kenttä on kuin pieni kaupunki. Toimintoja, kauppoja ja ravintoloita riittää. Jopa taidemuseo on mukana: hollantilaisten mesteraiden töitä oli esillä hiljaisessa tilassa kuin museossa ikään. Ällistyttävintä oli, että kentällä on oma punaviini. Ilmeisesti menekki on kova, koska kannattaa teetättää oma viini. Vai onkohan kyseessä jokin massaviini, johon vain vaihdetaan etiketit?














En maistanut juomaa, koska törmäsin siihen aamukahdeksalta. Koneissa tosin näkee toisinaan ihmisiä, usein suomalaisia, jotka ottavat skumpan tai GT:n jo aamusta. Ehkä siten voi saada lohtua pettymykseen, jonka surkean pienet lentokoneannokset aiheuttavat. Itse olen harkinnut eväitä. Saakohan ruokaa viedä koneeseen? Juomaa ei.