Näin minusta tuli lihansyöjä...

Aladinan talossa (www.villaaladina.com) olen syönyt parhaan pihvin, mitä koskaan olen maistanut. Tai siis syönyt pihviä, sillä kokonaan en saanut sitä alas. Painoa jötkäleellä oli nimittäin 800 grammaa.

Meitä oli reissussa neljän hengen seurue. Koska Toskanan helmikuinen sää oli miellyttävä, halusimme grillata näköalaterassilla. Kannoimme kellarista ison puuhiiligrillin ja hiilet. Lihat otettiin huoneenlämpöön. Salaatti oli tehty valmiiksi, ja punaviinikin sai jo ilmaa. Kun hiillos oli valmis, alkoi grillaaminen.

Se, miten lihat hankittiin oli ihan oma lukunsa. Aladina neuvoi meille paikan, josta saa aitoa chianina-lihaa. Samaan hengenvetoon hän totesi, että tarvitsemme hänet mukaan, jottei meitä vedetä höplästä. Saattaisivat nimittäin myydä meille lehmää eikä härkää. Piti myös katsoa, että pihvi leikattaisiin ruhosta - tiskissä makaavia ei saisi ostaa. No, ei muuta kuin Puntoon ja menoksi. Aladinan tapa ajaa rööki suupielessä ja kädet ilmassa viuhtoen hieman huolestutti, mutta hengissä selvittiin.

Kaupan lihatiskillä alkoi armoton vitsailu ja läpänheitto, josta emme todellakaan ymmärtäneet mitään. Joka tapauksessa lihamestari raahasi kylmiöstä ison ruhon ja alkoi sahata. Olin tosin pyytänyt hieman tavanomaista chianina-pihviä pienemmät lihankappaleet, eli 800-grammaiset kiloisten sijaan. Pihvit neljälle painoivat yli kolme kiloa.

En ole koskaan syönyt niin maukasta lihaa. Sain alas puoli kiloa kerralla. Osasyynä oli jumalainen vuoden 2000 Brolio. Tuon jälkeen Broliokaan ei ole maistunut samalta, siis täällä kotimaassa, ja myöhemmät vuosikerrat ovat olleet huonompiakin.