torstaina, lokakuuta 19, 2006

Soijarouheesta kastike

Ostin kerran ex tempore soijarouhetta. Ajattelin kokeilla sitä, kunhan sopiva resepti löytyisi. Rouhe kuitenkin pysyi ylähyllyllä aika kauan, kunnes mieheni päätti tehdä siitä lihapullajäljitelmiä.

Soijarouhe pitää ensin keittää, jolloin se turpoaa aika lailla. Arvioimme karkeasti lopullisen rouheen määrän, ja laitoimme muut ainekset tuon määrän mukaisesti valmiiksi. Mutta. Rouhepa oli aika kosteaa heti keittämisen jäljiltä. Tätä emme huomioineet. Niinpä lihapullataikina ei pysynyt koossa. Kun pullia alettiin paistamaan, ne levisivät pannulle. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä soijarouhekastiketta jauhelihakastikkeen tapaan.

Rouhemössö onneksi myös kuivui hieman paistamisen aikana. Silti sitä oli todella paljon. Kun kaikki rouhe oli saanut väriä, kaadoimme sekaan alun perin erilliseksi tarkoitetun tuhdin tomaattisoosin. Lopputulos näytti vaalealta tomaatti-jauhelihakastikkeelta - ja oli itse asiassa aika hyvää! Mies oli jo heittänyt toivonsa koko pöperön suhteen, mutta niin siitä tuli ruoka kuitenkin.

Koska kastiketta tuli tehtyä iso määrä, meillä on nyt pakastettuna pieniä soosiannoksia. Tänäänkin söin soijaasoosia ja spagettia.

Ensimmäisessä kuvassa soosi on ennen paistamista, siis syvimmän epätoivon hetkellä. Toisessa kuvassa on tämäniltainen ateria.


7 Comments:

Blogger Marjut said...

Soijarouhe on mitä mainiointa! Hämäsin joskus kummipoikaa tekemällä siitä "jauhelihakastiketta". Ei tiennyt piltti mikä iski.

6:28 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Minä olen käyttänyt tuota lähinnä jauhelihan jatkeena parantamaan ravintoarvoja. Desi tai puolitoista 400 gramman jauhelihapaketin seassa menee aivan täysin huomaamatta. Nestettä pitää tosin hieman lisätä.

10:12 ap.  
Blogger rinsu said...

Terveyssyistä mekin tätä käytämme. Punainen liha on hälyttävästi vallannut alaa ruokavaliossamme, joten jotain on tehtävä. Saisikohan jotenkin tehtyä myös soijasisäfileitä :-) ?

10:59 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Pakko kysyä: ostitteko vaaleaa vai tummaa soijarouhetta?
Itse en välitä vaaleasta, mutta tummaa meillä käytetään aika paljon. Kastikkeisiin, lasagneen, makaronilaatikkoon, pihveihin... Mies syö sitä masokistisesti kuivana proteiinilisänä, sitä en ihan tajua. Kaksivuotiaan poikani lempiruokaa on soijarouhetomaattikastike ja täysjyväpasta.

12:19 ip.  
Blogger rinsu said...

Jaa-a, taitaa olla vaaleaa. Pakkaus ei kerro väriluokituksesta. Sanoo vain "teksturoitu soijaproteiinivalmiste".

1:21 ip.  
Blogger Marjut said...

Tumma on parempaa ainakin miun mielestä, kannattaa kokeilla seuraavaksi sitä. Myös soijasuikaleet ovat aika mainioita. Sisäfileeksi voisi kokeilla marinoituja tofuviipaleita pannulla paistettuna. :-)

5:42 ip.  
Blogger rinsu said...

Yhdessä vaiheessa paistoin kuutioitua tofua chili+inkivääri+valkosipuli -tahnassa. Riisin kanssa se riittää pääateriaksi. Lihapakkomielteisille se on höyste.

6:16 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home