Keittiön ulkopuolelta

Puhutaanpa välillä muistakin kirjoista kuin keittokirjoista. Päivän ilouutinen on Orhan Pamukin saama kirjallisuuden Nobelin palkinto.

Ensinnäkin: ihanaa!

Löysin Pamukin kirjat vahingossa muutama vuosi sitten, luultavasti kannen perusteella vaellellessani Akateemisessa kirjakaupassa. Ostin tuolloin Pamukin Nimeni on punainen –romaanin ja luin sen saman tien miltei ahmien.

Romaani käsittelee islamin kuvaoppeja noudattavien miniatyristien kuvantekoa 1500-luvun Istanbulissa. Kuvallista ja toisaalta jumalallista luomista koskeva uskonnnollinen debatti on punottu dekkarimaisen juonen sekaan. Tarina kertoo nimittäin tapahtumaketjusta, jossa miniatyristeja murhataan opillisten erimielisyyksien takia. Näin Nimeni on punainen on sukua Econ Ruusun nimelle: uskonnolliset säädökset, kirjat, murhat ja keskiaikainen miljöö muodostavat kiehtovan kokonaisuuden. Rakkaustarinakin on mukana.

Pamuk iloittelee romaanissa laittamalla kuvien hahmotkin puhumaan. Kertojana on jopa miniatyyriin kuvattu koira. Hienointa kuitenkin lienee teoksen rakenne, joka perustuu vahvasti vaihtuviin kertojanääniin ja runsaisiin takaumiin. Polveilevat kertojat saavat kyllä lukijan pään pyörälle, mikä on oma nautintonsa.

Toisekseen: taannoinen kansanmurhakannanottoa seurannut hyökkäys Pamukia vastaan sai nyt vastalauseen, vaikka kyse onkin kirjallisuuden Nobelista. Kirjallisuus ei kuitenkaan ole irrallaan maailmasta, joten en pidä tällaista kannanottoa sopimattomana.