Ankeita aterioita 1: Bukarestin kana ja Kiovan texmex

Kiersin vajaa kymmenen vuotta sitten Itä- ja Keski-Eurooppaa parin viikon ajan. Matkan puolivälissä olin pari päivää Bukarestissa.

Viimeisenä päivänä ennen illan lentoa Ukrainaan kävimme erään mainostoimistojohtajan kanssa lounaalla hänen suosikkilounaspaikassaan. Otimme pomoni kanssa kanaa, jotenkin se tuntui suhteellisen turvalliselta. Lisäksi olimme muistaakseni joutuneet syömään aika raskaasti aiempina päivinä - Itä-Eurooppahan on tuhdin keittiön aluetta.

Puolivälissä kana-ateriaa katsahdin annostani. Liha jota leikkasin oli sisältä raakaa! Punaista! Veitsi ja haarukka kalahtivat pöytään, ja tönin pomoa kylkeen. Hän tarkisti oman kanansa - havainnot olivat samansuuntaisia. Kapitalismin lisäksi - tai siis osana sitä - Romaniassa taidettiin vasta harjoitella kaupallista ravintolanpitoakin. Kypsentäminen ei ilmeisesti kuulunut vielä keskeisiin kompetensseihin.

Lounasisäntämme jatkoi innokasta keskusteluaan, emmekä maininneet asiasta. Palaverin päätyttyä pohdimme kohtaloamme. Vatsatauti! Salmonella! Punatauti! Ajattelin, että joutuisin sairaalaan ja karanteeniin, ellen jopa kuolisi. Eikä edes kotona vaan kaukaisessa Ukrainassa.

Noh, paniikki oli hätiköityä, mutta kauhulle oli syitäkin. Ensinnäkin olimme menossa maahan, joka oli oikeasti aika huonossa jamassa. Toisekseen, saapuisimme hotellille keskellä yötä, jolloin ei ainakaan saisi asiantuntevaa, englantia puhuvaa tohtoria luokseen diagnosoimaan salmonellaa. Siis koko seurue kuolisi karanteenissa kiovalaisessa hotellissa!

Yllättävää kyllä, ainoa apu jota tarvitsin oli Imodium-lääke. Se stoppasi itse asiassa koko systeemini, joten Ukrainastakin selvittiin. Itse asiassa söin Kiovassa yhden elämäni makoisimmista texmex-aterioista! Kyllä. Ukraina yllätti.

P.S. Ne kaksi muuta hyvää texmex-kokemusta ovat Dallasista ja Helsinginkadun Marionetista.