Kesäkirjoja

Onnistuin eilen käymään Café Aallossa ostamatta sinne mennessä yhtään kirjaa Akateemisesta. Hyvä saavutus. Saatoimmekin keskittyä tarjoiluihin, joista yllä kuva. Ennen ja jälkeen kyllä hipelöin kirjaa nimeltä Pilvibongarin opas, joka opastaa tunnistamaan taivaallisia höyrymuodostelmia ja kertoo samalla säätiloihin ja pilviin liittyviä tarinoita. Vaikutti kepeältä kesäluettavalta mutta jätin kuitenkin väliin.

Lukaisin kuitenkin tässä muun lomailun ohessa kevyen ruokaromaanin. Keltaisten sitruunoiden ravintola noudattelee tuttuja kerronnan kaavoja, joten arvasinkin jo alkusivuilla, kuka on kuka loppusivuilla. Salaperäisen ruokakriitikon Lolan ja päähenkilö Agnesin tulevan love interestin hahmot olivat helppoja pongata. No, ei se mitään. Tulihan samalla tutustuttua siihen, mitä nyky-Ruotsi lukee. Kajsa Ingemarsson on nimittäin erittäin suosittu kirjoittaja, ja tämä romaani myi kuin häkä Ruotsissa ilmestymisvuonnaan 2005.

Tarjoilijan ammatti ei koskaan ollut haaveenani, ei ylipäätään mikään ravintola-alaan liittyvä työ. Sen sijaan olisin mielelläni hyvässä kirjakaupassa töissä. Käytännössä tämä tarkoittaa Helsingin Akateemista. Jokin antikvariaatti voisi myös olla kiva. Akateemisen väellä on kuitenkin pääsy tietokantoihin, ja uusien julkaisujen äärellä on hyvin lukutrendeistä selvillä. Lisäksi Akateemisessa yksinkertaisesti käy enemmän ihmisiä.

Uusista ja vanhoista astioista

Koska nykyinen keittiömme on tiloiltaan niukka, peritty juhla-astiastomme on pakattuna parvivarastossa. Keittiön avohyllyille mahtuvat niukin naukin arkiastiat. Vaikka lasisten hyllyjen on määrä kestää vaikka mitä, ajoittain epäilen niiden romahtavan elintarvikkeiden ja astioiden painosta. Ei sillä, että tavaraa olisi liikaa vaan sillä, että lasi on hauraan näköistä materiaalia. Toistaiseksi esineistö ja kuivatavara ovat pysyneet paikoillaan.

Nyt kun meillä on mökki, varastoastiat täytyy tunnistaa (mitä on missäkin laatikossa pehmusteiden seassa) ja viedä niistä osa maalle. Päähäni iski kuitenkin kauhukuva talvisesta varkaasta, joka penkoo mökin ja vie äidin vanhan liemikulhon. En siis voi viedä parhaita vanhoja astioita maalle, vain joitain merkityksettömiä. Mutta sellaisiahan meillä ei ole.

Onko sinne mökkiin ostettava uudet astiat? Onko tällaisessa ylivarovaisuudessa ylipäätään mitään mieltä? Mieheni mielestä olen aivan haka keksimään kauhuskenaarioita. Omasta mielestäni osaan ennakoida erilaisia riskejä hyvin. Olisin hyvä riskienhallintapäällikkö. Kotitalouksissa ei ilmeisesti sellaisia tarvita, ainakaan meillä :-)

Joka tapauksessa mökille matkannee kulunut valkea Teema-sarja. Perintövadit jäävät kotiin. Lisäksi kotiin saa tällä verukkeella ostaa uuden arkiastiaston. Jipii.

Juhannusruokakuva

Laitetaan nyt kuviakin, vaikka käytänkin edelleen kännykameraa.

Lomakeittoja ajatuksella

Mitä söimmekään juhannuksena? (Minun on jo aiemmin ollut määrä kehua Mitä söin tänään -blogin nimeä. Se antaa mukavasti vapauksia kirjoittajalle. Se sopisikin omaan käyttööni paremmin kuin hyvin, sillä enimmäkseen referoin menneitä ruokailuja.)

Mitä siis? Kanaa, lammasta, maissia, uusia perunoita, vihreitä salaatteja, ja Vian valmiskeittoja.

Nuo litran pakkauksissa olevat keitot ovat hyvä juttu mökkikeittiöön, sillä ne säilyvät (käsittääkseni) avaamattomina huoneenlämmössä. Niitä voisi kerätä kymmenen tölkkiä mukaansa ja kuitata kaikki lomalounaat vaivattomalla lämmitysoperaatiolla. Vain iltaisin täytyisi uhrata energiaa monimutkaisiin valmisteluihin. Tosin ei grillaaminenkaan niin hirveästi työtä vaadi.

Valmiskeittojen avulla lomalla jäisi päivät aikaa mieleen juolahtavien ajatusten seuraamiseen. Eräänlaista ajatusliftaamista siis: otetaan ajatus silloin, kun se kohdalle tulee. Ei aikatauluteta matkaa. Ajatusten pientareella voi hyvin odotella seuraavaa vauhdikasta kulkuvälinettä. Ja samalla lusikoida hissukseen maukasta keittoa.

Juhannusmarinadi

Söin viikolla kivan illallisen Atelier Finnessä, jonka italialainen sommelier oli persoonallinen ja kerrassaan katu-uskottava. Raportti myöhemmin. (Kummallista, en löydä heitä webistä.)

Nyt olemme kirjoittaneet kauppalistan juhannuskokkausta varten, mutta uskaltaudumme kauppaan vasta illalla enimmän hulinan rauhoituttua. Luvassa lammasta ja kanaa, koska toinen vieraamme ei syö naudanlihaa lainkaan.

Lueskelemme juuri marinadiohjeita. Lampaalle tulee luultavimmin seuraava liemi:

- 2 rkl kuorittua ja pilkottua tuoretta inkivääriä
- 4 valkosipulinkynttä pilkottuina
- 1 nippu salaattisipuleita (siisti ja silppua)
- vajaa 2 dl soijakastiketta
- saman verran sakea, kiinalaista riisiviinaa tai kuivaa sherryä
- saman verran aasialaista tummaa seesamiöljyä
- 1 rkl sokeria
- puoli tl rouhittua mustapippuria

Mittaa inkivääri, valkosipuli ja salaattisipulit yleiskoneeseen ja sekoita. Lisää sekaan muut ainekset.

Ohje on Steven Raichlenin Kaikki grillauksesta -kirjasta (WSOY 2006). Kirja neuvoo vielä valuttamaan marinadin talteen marinoimisen jälkeen ja keittämään kasarissa voin (3 rkl) ja sokerin (1 rkl) kera paksuksi kuorruteeksi, jolla lampaan reisipalaa valellaan grillauksen aikana. Koska meille ei tule reisipalaa vaan pienempiä lihankappaleita, tyydymme pelkkään marinoimiseen. Sitä paitsi sain juuri vakavan varoituksen korkeiden kolesteroliarvojeni takia, joten kaikki voillinen jää nyt pois muutenkin.

Huonepalvelusta

Olin taas Hilton Hyde Parkissa. Nyt kuva paikasta koheni. Tilasin nimittäin illallisen huoneeseen. Huonepalvelun menu oli laaja, ja lisäksi Hilton ilmoittaa, mitkä ruoat ovat niinsanotusti terveellisiä vaihtoehtoja ja mitkä vegevalintoja. Terveellisille ruoille on annettu kalorimäärätkin.

Otin kasviscurryn. Se kuului terveellisiin valintoihin. Vasta tilattuani huomasin, että siinä on tuplasti kaloreita kananrinta-annokseen verrattuna. Huh. Olin nimittäin tilannut myös erittäin tuhdin suklaakakkusen ja jäätelöpallon. Noh, työnteko kyllä laantui, eikä unikaan ollut hyvää, koska olin todella täynnä. Mutta vältinpä yksin ravintolassa syömisen, eikä tarvinnut lähteä mihinkään, vaan sain lojua omassa rauhassani. Vasta seuraavana päivänä nautin ihmisten katselusta aamuteellä Sohon kirjakauppakadulla...

Taivaanranta laittoi parastaan

Tänään maalta Helsinkiin palatessamme söimme myöhäisen lounaan Lahdessa Taivaanrannassa. Miehen nieriäannos oli höystetty maukkaalla sitruunapastalla ja marinoiduilla parsoilla. Oma jokirapuilla kruunattu Caesar-salaattini maistui erittäin hyvältä. Ruokahalua lisäsi sekin, että olimme aamulla huhkineet lapion varressa veljeni mökillä.

Otin salaatin oheen Nautilus-viiniä, jota ei ilmeisesti Alkosta saa. Harmi, maku oli nimittäin vahva ja aromikas, sitrushedelmäinen suorastaan. Se on hyvin erilainen kuin aiemmin kehumani Chateau de Cruzeau, mutta molemmat ovat erikoislaatuisia ja tavanomaisesta poikkeavia.

Yllättävä Cruzeau

Eilen haaviin tarttui kaksi erilaista mutta mielenkiintoista valkoviiniä. Parsan kanssa nautimme Pfaffenheimia (rypäle Pinot Blanc, tuottaja Les Vignerons de Pfaffenheim et Gueberschwihr, alue Alsace, vuosikerta 2005), joka oli oikein mukava. Parsan jälkeen maistoimme hyvinkin erikoista tuotosta nimeltä Chateau de Cruzeau (rypäle Sauvignon, tuottaja André Lurton, alue Pessac-Léognan *), vuosikerta 2004).

Jos tunnette ihmisiä, joiden mielestä valkoviini on hentoinen juoma, kaatakaa heidän lasiinsa Chateau de Cruzeauta.

*) Mielenkiintoista, ettei suomenkielinen Wikipedia tunne viinialueita eikä juuri rypäleitäkään. Hakusanalla viini saa melko lyhyen selostuksen.

Teetä ja karkkeja

Tässä vastakohta edelliselle neukkaritarjoiluraportille: Hyde Parkin Hilton evästi meitä näin.



























Tämä on ilmeisesti jonkinlainen perussetti silloin, jos ei tilaa esimerkiksi leipiä. En kyllä arvosta tilaisuuden järjestäjää kovin korkealle, joskaan karkit eivät varmaankaan olleet hänen ideansa. Onneksi tilaisuuden jälkeen pääsin myöhäiselle illalliselle Island-nimiseen italialaishenkiseen ravintolaan Bayswater Roadilla (aivan Lancaster Gate -metroaseman tuntumassa). Ihana viini, jokin aussi-Syrah, jonka nimeä en kirjannut ylös, ja laadukas tomaattipasta. Paikan baari on arvioitu Time Outissa.

Täytynee jossain vaiheessa koota laaja ja analyyttinen artikkeli neuvotteluhuonetarjoiluista. Niissä riittää pureskeltavaa.