sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Hyvät tilaajat

Muistakaa siirtyä Etelärinteen tilaajiksi! Täällä ei enää kerrota mitään (tämän kirjoituksen jälkeen :-).

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Olemme muuttaneet

Avasimme juuri uuden blogin nimeltään Etelärinne. Sinne siirtyy kaikki ruoka- ja juoma-aiheinen jorina, ja nimenomaan kirjoista siellä puhutaan entistä enemmän, muistakin kuin keittokirjoista.

Tervetuloa!

Kauniita katsella

Enää ei riitä, että kakku on näyttävä ja persoonallinen. Myös tarjottimen voi koristaa juhlakalun mukaan. Tässä tapauksessa juhlittava harrastaa golfia.

Tämän kakun lisäksi läksiäisissä oli kaksi muutakin kakkua ja palan painikkeeksi mansikoilla maustettua cavaa. Tällaisia juhlia saisi olla joka perjantai!

Ällistyttävintä on, ettei mieleni tehnyt herkkuja. Onnistuin juhlimaan pelkän juoman voimin. Sitten palasinkin takaisin koneen ääreen ;-)



maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Tällaisia lounaita

Nämä ovat ihan hyviä. Ihan tosi.

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Ankeaa

Kuten huomaatte, en ole pahemmin julkaissut. Mutta kun dieetti on mikä on, niin mitäpä siitä pahemmin raportoimaan. Miä järkeä olisi kertoa, et hei, söimme taas 100 g kananrintaa, desin riisiä ja paljon keitettyä porkkanaa? Viiniuutisia saatan silloin tällöin laittaa.

Olen harkinnut lopettaa tämän blogin ja aloittaa uuden, johon sulauttaisin myös Talopaketin. Koska mökin kanssakin nyt painiskellaan kohtalonkysymyksissä, uuden fuusioblogin aloittaminen on jäissä. Olen kyllä jo värkännyt sille nimen ja selostuksen ja miettinyt aihepiirejä.

Fuusioblogin haitta olisi, että aiheita olisi monia. Jos sekaisin on rossipohjan korjausta, viiniuutisia, kirja-arvosteluja ja grillausreseptejä, valikoiva lukija saattaisi hermostua etsiessään omaa aihepiiriään. Toisaalta noista ja muista aiheista voisi syntyä hauska soppa, joka pitäisi kaikkien mielen virkeänä. Ehkä muutkin haluavat yhdistää maaseutuelämän ja urbaanin asenteen? Kertokaa, jos näin on.

Unohtakaa Italia

Italiassa on viiniviljelijöillä suru puserossa. Rypäleet kypsyivät liian aikaisin, ja niitä tuli liian vähän. Laatu on arpapeliä.

Olemme onneksi muutenkin siirtyneet uuden maailman viineihin, joskin vanha kunnon Anselmi on pitänyt paikkansa kalapöydässä. Silti aussi-chardonnayt ovat uusi suosikkini.