Muuttuva makuaisti

Malesialainen bestikseni on totuttanut minut mahdottomiin chilimääriin muiden extreme-makujen lisäksi. Ei siis ihme, etteivät bergenströmiläiset ohjeet riitä. Mutta eivät tunnu riittävän muillekaan. Suomalainen suu on muuttunut. Ystäväpiirini syö varsin tulista sapuskaa ylipäätään.

Vielä 1980-luvulla isäni nosti metakan, kun olin heidän keittiössään rohjennut tehdä valkosipulilla maustettua ruokaa. Suomalaisella maaseudulla kasvanut jälleenrakentajakansa vannoi suolan ja pippurin nimiin. Muut mausteet haisivat pahalta, kenties jopa epäsuomalaiselta. (Mauttomuus ja värittömyys on ilmeisesti suomalaisuuden ytimessä, mikä näkyy myös poliittisella kentällä.)

Ei mennyt kuin muutama vuosi valkosipuloidusta perunalaatikosta, kun isäni mainosti leivän päälle levitettyä raakaa valkosipulia loistoherkkuna. Espanjanmatkat olivat muuttaneet hänen makuaan. Sittemmin hän on syönyt varsin tappuraisia thaisooseja meillä vieraillessaan, mutta niiden kanssa ei vastaavaa menestystä vielä ole nähty. Ehkä ajan kanssa.