lauantaina, heinäkuuta 21, 2007

Singapura 1

Onko maailmassa toista päiväntasaajan tuntumassa sijaitsevaa kaupunkia, jossa on juotavanpuhdas vesijohtovesi, malariaton tropiikki-ilmasto ja jossa voi huoletta syödä raakaa kalaa? Kertokaa jos on. Voisin mennä vertaamaan sitä Singaporeen.

Singapore, malaijiksi Singapura, on tiivis sekoitus länttä ja itää. Sillä on monipolvinen valloittajahistoria ja kiivas nykyhetki. Siellä voi tutkia etnisiä historioita ja ruokakulttuureja hakusanoilla kiinalaiset, intialaiset, malaijit, euraasialaiset (aasialainen + eurooppalainen) ja kaukaasialaiset (siis me länkkärit). Kiinalainen perintö on Singaporelle kuitenkin leimaa-antavin.

Tuntuu hieman omituiselta, että Singaporessa nimenomaan korostetaan rotua, eikä sanaa etninen näy ainakaan kaupungin virallisessa propagandassa. Puhe on nimenomaan harmonisesta yhdessäolosta, jota kaupunkivaltio ajaa hieman omavaltaisinkin ottein - sananvapautta siellä ei länsimaalaisessa mielessä ole, sillä tiedotusvälineet ovat talutushihnassa.

Mitä söimme Singaporessa? Paljon japanilaista ruokaa. Sushia, rameneja, misokeittoja, teriyakivartaita, tempuraa, nuudeleita. Erään japanilaisen ravintolan seitsenlajinen illalliskokonaisuus kattoi niin paljon kaikenlaista, etten mitenkään pysty nimeämään niitä kaikkia. Yleisin valintamme oli kuitenkin sushivalikoima tai ramen-keitto. Kohokohta oli liekin päälle asetetulla simpukankuorella kiehuva scallop-simpukka, mitä se lieneekään suomeksi. Samaa merenelävää oli myös muutamissa sushivalikoimissa.

Paras sushipaikka oli Ngee Ann Cityn Sushi Tei, jonka tarjonta oli juuri oikealla tavalla rapsakkaa ja ryhdikästä. Parissa halvemmassa paikassa sushi oli jotenkin lötköä. Epäilin myös, oliko riisinkeittovedessä ollut ihan kaikki kohdallaan - eli kombu saattoi puuttua ;-)

Yritin kolesterolisyistä välttää katkarapuja, joita tosin oli miltei joka annoksessa, tilasi mitä vain. Söin kyllä huoletta kaikkia muita rapuja ja simpukoita :-) En ole vielä tarkistanut, onko niillä jotain eroa. Luultavasti ei.

Ostimme japanilaisen kirjakauppaketjun Kinokuniyan paikallisesta myymälästä sushiohjekirjan täydentämään aiempaa japanilaista keittokirjaamme. Kirja on Emi Kazukon, Fiona Smithin ja Elsa Pedersen-Shepelernin Sushi, easy recipes for making sushi at home (Ryland Peters & Small, 2006). Siinä on erittäin selkeä kuvitus ja kutkuttavia ohjeita, esimerkiksi sellainen jossa sushit tehdään munakuppeihin. Tällöin munakupit ensin vuorataan tuorekelmulla, minkä jälkeen niihin painetaan kalasiivuja, niin että riisille jää edelleen tilaa kalavuorattujen kuppien keskellä. Laidan yli tulevat kalanpalat leikataan siisteiksi. Lopuksi riisi painellaan paikalleen. Sushit saadaan ulos tuorekelmua nostamalla, ja ne laitetaan ylösalaisin vadille, siis riisipinta alaspäin. Syntyy pieniä kalapintaisia kumpareita!

Alla Sushi Teissä syöty tyylikäs sushisetti.

5 Comments:

Blogger CalabazaBlog said...

Nice blog!!!!




www.calabaza.it
calabazablog.blogspot.com

6:14 ip.  
Blogger Meri, Helsinki said...

Kiitos tämän postauksen aloin ihan vakavasti harkita kohteeksi Singaporea, seuraavan "oikean" matkan suunnittelu kun on työn alla. Hauska kuulla reissustanne ja tietysti ruoistakin. ;-)

6:04 ip.  
Blogger rinsu said...

Jos menet, varaa aikaa eläintarhakäyntiin! Se on fantastinen paikka. Laittanen muutaman kuvan sieltä johonkin postiin.

9:34 ip.  
Blogger Meri, Helsinki said...

Oho, eläintarhaan? Olen vältellyt tarhattuja eläimiä siitä saakka, kun Münchenin eläintarhan apinat istuivat pienessä häkissään täysin haluttomina ja apaattisina... Mutta laita ihmeessä kuvia, ehkä siellä pidetään eläimiä hyvin? Ja tiedän, että arvosi ovat kohdillaan kyllä, muistan eettiset kanakeskustelut. :-)

8:35 ap.  
Blogger rinsu said...

Hmm, kieltämättä asia on kaksipiippuinen juttu. Harvinaisia eläimiä pitäisi jotenkin pelastaa, mutta näyttelyesineeksi survominen ei ole eettistä. Singaporessa kuitenkin esimerkiksi orangit keikkuivat puissa vapaasti ihmisten yläpuolella ja ylittivät kävelyreittejämme narusiltoja pitkin. Toki alue on rajattu, etteivät ne mene esim tiikerien puolelle.

Tiikerit taas asuivat aika ahtaasti, ja jääkarhua älä missään nimessä mene katsomaan. Sellaisen pitäminen tropiikissa on mielestäni rikos.

9:28 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home