tiistaina, elokuuta 15, 2006

Maaseutulounaita

Viime päivinä olen tutustunut Päijät-Hämeen lounastarjontaan. Leipurin Lasikko Sysmässä ja Vierumäen urheiluopiston ravintola Heinolassa ravitsivat matkaajaa mukavasti.

Leipurin Lasikko ja sen alakerrassa sijaitseva Napostella ovat tulleet tutuksi jo vuosien ajan. Miltei kaikki sysmäläiset merkkipäivät järjestetään Napostellassa. Paikan nimikin on kerrassaan nerokas. Huikeinta on, että tämä ravitsemusyritys on toiminut jo vuodesta 1924, vieläpä samalla tontilla.

Lasikossa söimme lounasbuffetista alkupalalajitelman ja perisuomalaisen muussin mehevien lihapullien kera. Pullat todella maistuivat. Ateria oli juuri passeli sukututkimuskierroksen lomaan. Jaksoimme hyvin koko sakki autoilla pitkin Nuoramoisten kylää. Lounas maksoi 7,55 e per naama.

Tänään nautittu Vierumäki-lounas sai minut kiinnostumaan paikasta urheilulomakohteena. Tennistunnit saattaisivat sujua hyvin, kun ravintola tankkaa kuntoilijan noinkin maukkaasti. Sporttinen ystäväni tosin varoitteli kerman määrästä - ruoka on tarkoitettu raavaille urheilijoille, joilla kalorit palavat. Noh, tässäkin paikassa ruoka tarjotaan seisovasta pöydästä, joten on ihan oma asia, paljonko mättää evästä lautaselleen.

Lasikko saa arvosanaksi 5, Vierumäki 6. Lasikon valikoima on suppeampi kuin Vierumäen - vain yksi ruokalaji, eikä miljöö ole aivan viimeisen päälle. Kesälomalaiselle se on kuitenkin mitä parhain lounaspaikka. Vierumäen ruoka saa paremman arvosanan runsautensa vuoksi. Lisäksi alkuruokapöydässä ollut savusiika oli erittäin maukas ja tuore. Jälkiruoka miinustaa Vierumäen arvosanaa puolikkaalla - tarjolla oli keksejä. Niin taisi kyllä olla Lasikossakin.

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Kuinka ollakaan heti aamutuimaan blogeja selaillessani osui silmiini Nuoramoisten kylä Sysmässä. Yllättävä sattuma. Isoisäni oli kotoisin tuosta samaisesta kylästä ja olemme siellä myöskin pyörineet sukututkimusasioissa. Pitääpä ensi kerralla poiketa Napostellaan! Kiitos vinkistä.

8:28 ap.  
Blogger rinsu said...

Jos sukusi liittyy mitenkään Rantalan torppaan tai Janatintaipaleen taloon, meidän täytyy jutella :-)

Lasikko ja Napostella ovat Sysmän keskustassa, mutta välimatka ei ole pitkä...

8:58 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home