Nopea kanavihannessoosi

Ruokaviikkomme jakautuu voimakkaasti arkeen ja viikonloppuun. Arkena huitaistaan pika-aterioita, viikonloppuna mietitään tarkemmin, mitä ja miten syödään. Monen työpäivän päätteeksi tehdään yleisaasialainen kanasoosi. Se syntyy suurin piirtein seuraavalla tavalla. Otetaan

• ruokalusikallinen valkosipulimurskaa (tölkistä tai tuoretta)


• ruokalusikallinen inkiväärimurskaa (tuoretta tai tölkistä)


• puolikas tai kokonainen ruokalusikallinen chilitahnaa, annostus tulisuuden mukaan

Nuo kuumennetaan isolla pannulla sekoittaen mutta kärventämistä tulee varoa. Varaa puuhaan kannellinen pannu.

Suikaloitu kana heitetään sekaan ja käännellään niin, että pinnat kypsyvät. Sitten mukaan nakataan niitä vihanneksia, joita kotona sattuu olemaan. Sipuli, porkkana, kukkakaali, kesäkurpitsa - miltei kaikki käy. Näitä laitetaan vapaavalintainen määrä, periaatteessa vain pannun koko on rajana. Pääasia, että ne ovat suhteellisen pieninä paloina, jotta ne kypsyvät nopeasti. Toisaalta ei ole pakko laittaa kasviksia lainkaan, sillä kana on hyvää sellaisenaankin. Näin ruoka on vielä nopeampi valmistella, eikä ruokaa jää yli kahden hengen illalliselta.

Sitruunaa ja kalakastiketta ruiskautan pannulle yleensä tässä vaiheessa pienen vesitilkan kera. Kalakastikkeen voi korvata liemikuutiolla. Ruokaa kypsennetään sen verran, että kanat ovat varmasti kypsiä mutta vihannekset vielä hieman rapeita. Yleensä tähän menee noin 15 minuuttia. Kuumuuden annetaan laskea loppua kohti, ettei kana kuivahda. Kansi on tärkeä pitää päällä, ettei kaikki kosteus haihdu.

Oheen tehdään esimerkiksi riisinuudelit tai basmatiriisi. Kun koko homman aloittaa riisiveden keitolla, riisi valmistuu juuri parahiksi samassa ajassa. Sekä riisi että soosi kun vievät viitisentoista minuuttia molemmat (nuudelit luonnollisesti ovat kaikkein nopein tie onneen). Tosin molempien makua parantaa muutaman minuutin vetäytyminen ennen tarjoilua.

Kuten ohjeesta ilmenee, määrillä ei ole niin väliä. Arkena meillä käytetään tyypillisesti 450 grammaa kanaa. Kun raaka-aineita laittaa tuplaten ja vaihtaa pannun isoon syvään pataan, saa viikonloppuna ruokittua pitkänmatkan vieraatkin. Juhlaillallisiin tämä ohje ei kuitenkaan taivu, kaikenlaisille retkiseurueille tämä sen sijaan varmaan maistuu.

Ruoanlaitto on välinelaji?

Mies myönsi, että sitä mukaan kun välineistö keittiön laatikoissa on lisääntynyt, ruoanlaitto on alkanut kiinnostaa häntä entistä enemmän. Monimutkaisten kokeilujen äärellä heiluukin juuri hän. Kaikenlainen prosessointi ja tarkka näpertely tuntuu kovasti kiinnostavan. Noilla lahjoilla voisi harkita uraa myös konservaattorina tai hammaslääkärinä.

Miehen suosikkivälineet ovat

teräksinen pippurimylly
sarja metallisia kulhoja mittaamiseen ja sekoittamiseen
Fiskarsin veitset
Bamixin vatkain
isot pinsetit

Nuohan ovat kaikki metallia! Tosimiehen esineitä, joista kaikista voisi olla hyötyä myös rakennuksella tai autoremontissa. Eivät nuo niin monimutkaisia ole, mutta tehokkaita kyllä.

Kevyttä kenttäpurtavaa

Muistan joskus kuulleeni, että muutto Tanskaan alentaisi eurooppalaisen odotettavissa olevaa elinikää. Ruoan tuhtius ja ilmeisesti myös suolaisuus, reippaat juomatavat ja tupakansavulle altistuminen olisivat syynä tähän. Tiedä häntä. Mukavan rentoa siellä ainakin on :-)

Tämänaamuinen aamiainen kööpenhaminalaisessa hotellissa laittoi kuitenkin miettimään. Tavanomaisen puuron sijaan oli keksittävä muuta syötävää - onneksi rasvaisen croissantin lisäksi sain nautittua herkullisen persikkasmoothien, joskin se oli aika sokerinen. Kaikki muut ruoat olivat vielä tuhdimpia. Kaikenlaisia paistettuja liharuokia oli runsain mitoin.

Suvin ruokatekstit

Olen jonkin aikaa ajatellut, että voisin kerätä tänne ruoka-aiheisia katkelmia kirjallisuudesta. Luin kuitenkin jostain, että kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola on kerännyt laajan aineiston juuri näin. Ehkä en ala kilpailla Aholan kanssa tässä asiassa :-) Toivon vain, että hän julkaisisi kokoelmansa jollain tapaa. Sellainen olisi ihana kirjaidea.

Maaseutulounaita

Viime päivinä olen tutustunut Päijät-Hämeen lounastarjontaan. Leipurin Lasikko Sysmässä ja Vierumäen urheiluopiston ravintola Heinolassa ravitsivat matkaajaa mukavasti.

Leipurin Lasikko ja sen alakerrassa sijaitseva Napostella ovat tulleet tutuksi jo vuosien ajan. Miltei kaikki sysmäläiset merkkipäivät järjestetään Napostellassa. Paikan nimikin on kerrassaan nerokas. Huikeinta on, että tämä ravitsemusyritys on toiminut jo vuodesta 1924, vieläpä samalla tontilla.

Lasikossa söimme lounasbuffetista alkupalalajitelman ja perisuomalaisen muussin mehevien lihapullien kera. Pullat todella maistuivat. Ateria oli juuri passeli sukututkimuskierroksen lomaan. Jaksoimme hyvin koko sakki autoilla pitkin Nuoramoisten kylää. Lounas maksoi 7,55 e per naama.

Tänään nautittu Vierumäki-lounas sai minut kiinnostumaan paikasta urheilulomakohteena. Tennistunnit saattaisivat sujua hyvin, kun ravintola tankkaa kuntoilijan noinkin maukkaasti. Sporttinen ystäväni tosin varoitteli kerman määrästä - ruoka on tarkoitettu raavaille urheilijoille, joilla kalorit palavat. Noh, tässäkin paikassa ruoka tarjotaan seisovasta pöydästä, joten on ihan oma asia, paljonko mättää evästä lautaselleen.

Lasikko saa arvosanaksi 5, Vierumäki 6. Lasikon valikoima on suppeampi kuin Vierumäen - vain yksi ruokalaji, eikä miljöö ole aivan viimeisen päälle. Kesälomalaiselle se on kuitenkin mitä parhain lounaspaikka. Vierumäen ruoka saa paremman arvosanan runsautensa vuoksi. Lisäksi alkuruokapöydässä ollut savusiika oli erittäin maukas ja tuore. Jälkiruoka miinustaa Vierumäen arvosanaa puolikkaalla - tarjolla oli keksejä. Niin taisi kyllä olla Lasikossakin.

Saagan taikaa

Viime viikolla kävin Saaga-ravintolassa, joka sijaitsee Bulevardilla Helsingissä. En odottanut suuria. Aiemmat Lappi-ravintolakokemukset eivät ole sykäyttäneet. En ole muussin ja poronkäristyksen ystävä.

Saaga on sisustettu ikään kuin vanhan päälle - kelohonkakoristeita on liimattu muun muassa kylpyhuoneen kaakeleihin. Osin sisustus näyttää kuitenkin asialliselta, sillä paikkaa ei onneksi ole vuorattu puupanelein. Ruokalista taas on iloinen yllätys. Oli montakin ruokaa, jota olisin halunnut kokeilla. Kerrankin jotain toisenlaista.

Otin alkuruoaksi kirkasliemisen lintukeiton. En ole koskaan ennen päässyt nauttimaan riistalintuja, joten vertailukohtaa ei ole. Sanoisin keittoa kuitenkin varsin maukkaaksi. Pääruokana oli paistettua riekonrintaa, joten lintuteema jatkui. Tämäkin oli ihan hyvää, joskin reunoiltaan rintapalat olivat hieman kuivia. Oli kuitenkin kokemus syödä riistaa. Saisipa sitä useamminkin.

Vieruskaveri ylisti mureaa Merilapin karitsaa. Lapin ohralinnit täytteineen olivat myös seurueen suosiossa. Jälkiruoaksi muutamat söivät karpaloita jääkulhossa, joka oli komeannäköinen esitys. Itse nautin marjasankian, joka ei kosiskellut makeudellaan vaan oli varsin luonnonläheisen oloinen.

Saaga saa seiskan. Voisin mennä uudelleen, varsinkin jos pitää ilahduttaa vieraita Lapin eksotiikalla. Meidänkin keppihevosenamme oli ulkomaalainen vieras. Eniten pöydän antimista nauttivat kuitenkin isännät ja emännät, joita oli lukuisasti yhteen vieraaseen nähden. Suomalainen tai lappilainen ruoka ei ole kiinalaiseen makuun...

Viinilista toisella tapaa

Eilen mainitsemani Kauppalehden juttu (KL 4.8.2006) uudesta Olo-ravintolasta kertoo toisenkin iloisen asian: Olon viinilistasta tulee käyttäjäystävällinen. Tyypillisesti viinit ovat viinilistoissa värijaottelun jälkeen maittain. Olo järjestää viinitarjontansa kuitenkin kolmeen ryhmään, jotka ovat Klassiset, Uusi aalto ja Kellarin herkut.

Viinit listataan (ilmeisesti kolmen kategorian sisällä) myös rypälelajeittain, mikä auttaa oivallisesti sopivan viinin löytämistä. Esimerkiksi ranskalaisten viinien nimet eivät kerro mitään niihin käytetyistä rypälelajikkeista, mikä taas on varsin olennainen tieto ruokaviinin valinnassa. Kaikki kun eivät osaa Vanhan maailman viinialueiden rypälesääntöjä ulkoa. Toki tarjoilijalta voi aina kysyä suosituksia, mutta jos joskus ihan itse löytäisi täysosuman...

Pohjoismainen ruoka on muotia

Tämänpäiväinen Kauppalehti uutisoi muutoksista helsinkiläisessä ravintolamaisemassa. Pekka Terävän ja Petri Lukkarisen uusi syyskuun alussa aukeava ravintola Olo tarjoaa modernia pohjoismaista ruokaa. Oloon tulee samantapainen viinivarastokabinetti kuin on Viassa, mikä on hyvä uutinen. Olen ollut Vian kabinetissa, ja sen tunnelma on oivallinen, paljon rennompi kuin tavanomaisissa suljetuissa kabineteissa. Nähtäväksi jää, kuinka Olo toteuttaa omansa.

Ei ole sattuma, että Terävä puhuu Pohjoismaista Skandinavian sijaan. Suomi kun ei kuulu Skandinaviaan, ei käsittääkseni myöskään Islanti. Tämä vain tuppaa arkipuheessa unohtumaan.

Myös Henri'x ryhtyy pohjoismaiseksi, joskin he nimenomaan puhuvat skandinaavisesta keittiöstä. Saattaa olla kielellinen lipsahdus, kyllä suomalaiset vaikutteet varmaan mahtuvat mukaan. Ruotsi joka tapauksessa tuntuu olevan vahvasti esikuvana, siellähän tätä uutta pohjoismaista ruokaa on harrastettu jo jonkin aikaa. Uudella tarkoitan perinteisten ruokien uutta tulemista. Huippukokit siirtyvät fuusiokeittiöstä voimakkaammin omille juurilleen.